Oulu-kirjaimet paljastettiin räntäsateessa – lopullisen ulkoasun ne saavat ensi kesänä
Ilmakitaransoiton MM-kisoissa toiseksi tullut oululainen Aapo "The Angus" Rautio esiintyi Oulu-kirjainten paljastustilaisuudessa lauantaina. Kuvat: Pasi Rytinki
Raskasta räntäsadetta uhmanneet oululaiset pääsivät lauantaina paljastamaan ekobetoniset Oulu-kirjaimet Hupisaarilla. Pari metriä korkeat kirjaimet keräsivät heti innokkaita valokuvien ottajia karmeasta säästä huolimatta.
Lopullisessa loistossaan kirjaimet ovat tosin vasta ensi kesänä, jolloin ne maalataan valkoisiksi ja ne saavat puuverhoilun jalustaansa.
Paljastustilaisuudessa puheen pitänyt kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jarmo Husso vetosi kaupunkilaisiin, että valkoisista kirjaimista oltaisiin ylpeitä ja arvostettaisiin niitä niin, ettei sotkettaisi niitä esimerkiksi graffiteilla.
Materiaali ekobetonia
Kirjaimia suunniteltiin asennettavaksi jo viime vuonna torin tuntumaan Kaarlenväylälle, mutta palautteen takia paikasta luovuttiin ja päätettiin järjestää äänestys oululaisten kesken uudesta sijainnista. Alkuvuonna toteutetussa äänestyksessä Hupisaaret oli selvä voittaja.
Oulu-kirjaimet on valmistanut geopolymeeribetonista oululainen Keko Geopolymeerit Oy. Kirjaimet ovat kaksi metriä korkeat ja paksuutta niillä on 60 senttiä. Betonijalusta on päällystetty graniittikivellä.
Kirjainten materiaali perustuu osaksi Oulun yliopistossa tehtyyn tutkimukseen.
”Paljon on uutta opeteltu ja tutkittu materiaalia. Kirjainten valmistamisessa olemme vuosien saatossa edenneet materiaalin työstämisessä laboratorion koeolosuhteista tehdasmittakaavaan”, kertoi Keko Geopolymeerit Oy:n toimitusjohtaja Jouni Rissanen Mun Oululle viime vuonna, kun kirjainten sijoittamista Kaarlenväylälle valmisteltiin.
Kirjaimet joutuivat heti lauantaina pohjoissuomalaisen sään armoille. Rissanen totesi tilaisuudessa, että kirjainten säänkestävyyttä on paljastamista odotellessa jo ehditty testata, ja niiden pitäisi selvitä talvesta hyvin.
Kaupungin viestintäjohtaja Mikko Salmi totesi, että ekobetonista tehdyt kirjaimet on tehty hyvässä yhteistyössä kaupungin ja Oulun yliopiston kanssa.
”Ekobetonin ansiosta Oulu-kirjaimet saadaan tehtyä asteen verran näyttävämmin ja vähähiilisesti kaupungin ilmastotavoitteen mukaisesti. Meille on kaupunkina tärkeää, että tässä näkyy brändi-ilmeemme ja että kirjaimet ovat Oulussa kehitettyä vähähiilistä materiaalia”, Salmi sanoo.
”Oulu-kirjaimista tulee meille Ouluun matkailullinen kohde, ja ihmiset laittavat sieltä kuvia someen. Kirjaimet ovat Oululle myös kustannustehokasta markkinointia. Ja ovathan kirjaimet sen verran isot, että niitä voi käyttää istuskeluunkin.”
Kirjainten kunnossapidosta huolehtii Oulun Infra -liikelaitos.