Oulu jälleen kiihtymisvaiheessa, rajoitukset pysyvät nykyisellään ainakin äitienpäivään saakka

Oulussa koronatilanne on pahentunut jälleen kiihtymisvaiheeseen. Kuva: PPSHP

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Koronaepidemiatilanne on Oulussa kääntynyt huonompaan suuntaan. Oulun ilmaantuvuusluku viimeisen kahden viikon ajalta on 45,7, joka tarkoittaa, että kaupunki on siirtynyt koronaluokituksessa kiihtymisvaiheeseen. Muu Pohjois-Pohjanmaan alue jatkaa epidemian perustasolla.

Kaupungin johtoryhmä kokoontui linjaamaan koronarajoituksia ja suosituksia Oulun kaupungissa. Johtoryhmä linjaa, että koronarajoitukset ja suositukset pysyvät nykyisellään 9. toukokuuta saakka. Hyvinvointilautakunta tekee asiasta päätöksen kokouksessaan tänään ja johtoryhmä suosittelee, että hyvinvointilautakunta varautuu ylimääräiseen kokoukseen 5. toukokuuta.

Kokonaisuus parempaan suuntaan

Sairaanhoitopiirin alueella on ilmennyt kahden viimeisen viikon kuluessa yhteensä 129 koronatartuntaa. Uusia tapauksia on tullut pääasiassa Oulun kaupungissa. Viime viikolla tapauksia oli yhteensä 73, kun vastaava luku edeltävällä viikolla oli 55.

Uudet tartunnat liittyvät pääasiassa muutamaan tunnistettuun tartuntaketjuun. Tartuntalähteet on pystytty edelleen selvittämään hyvin.

”Suositusten ja rajoitusten purkua katsotaan uudelleen toukokuun ensimmäisellä viikolla, kun nähdään, miten tautitilanne maakunnan keskuskaupungissa ja sairaanhoitopiirin muissa kunnissa etenee”, koordinaatioryhmän puheenjohtaja, OYSin johtajaylilääkäri Juha Korpelainen kertoo.

Vaikka tilanne Oulussa on huonontunut, alueellinen tilanne kokonaisuudessaan näyttää menevän parempaan suuntaan. Rokotukset etenevät hyvin: yli 70-vuotiaista yli 80 prosenttia on jo rokotettu ja yli 65-vuotiaistakin ensimmäisen rokotuksen on saanut yli 60 prosenttia. Sairaanhoitopiirin alueella paljon kuntia, joissa tapauksia ei ole ollut lähiviikkoina lainkaan.

”Viikon päästä voi olla jo mahdollista avata liikuntapaikkoja ja lieventää kokoontumisrajoituksia”, Korpelainen uskoo.