Oulu aloitti myös 12–15-vuotiaiden rokotukset Ouluhallissa

Ouluhallissa ovat eri ikäluokkien rokotukset sujuneet ongelmitta. Kuva: arkisto/Sanna Krook

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Uuden rokotusasetuksen myötä on 12–15-vuotiaille avautunut mahdollisuus koronarokotukseen.  Oulussa 12–15-vuotiaiden koronarokotukset käynnistyivät maanantaina 9. elokuuta alkaen joko käyttämällä Ouluhallin ykkösrokotteen walk in -linjaa tai varaamalla ajan Ouluhallille.

Rokotettavaksi saapui heti maanantaina arviolta 700-800 12-15-vuotiasta nuorta. Saman verran rokotettiin myöskin aikaistettuja kakkosrokotuksia ilman ajanvarausta. Yhteensä maanantaina rokotettiin noin 3300 oululaista. Päivän aikana syntyi ajoittain jonoja, mutta kokonaisuutena toiminta oli sujuvaa.

Jos 12–14-vuotias saapuu Ouluhallille rokotettavaksi yksin, on mukana oltava lupalomake vanhemmilta. 15-vuotiaat eivät tarvitse lupalomaketta.

Lisäksi Oulu aloittaa rokotukset 12–15-vuotiaille kouluilla 9. elokuuta alkavan viikon loppupuolella myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Ouluhallilla jatketaan myös kakkosrokotteen aikaistavaa walk in -linjaa 9. elokuuta alkavalla viikolla, tilannetta kuitenkin tarkasti seuraten.

Jos Ouluhallin kapasiteetti alkaa ylittyä, kakkosrokotuksen aikaistava walk in -linja laitetaan tauolle. Kakkosrokotusten walk in -linjalla on 9.8. alkavalla viikolla tarjolla sekä Modernan että Pfizerin rokotetta.

Ouluhallin walk in on avoinna ma-ti klo 9-15, ke klo 9-17, to-pe klo 9-15.  Nettiajanvaraus 12–15-vuotiaiden rokotuksiin on osoitteessa ouka.fi/koronarokotukset