Nuorille asunnottomille meneillään Oulussa oma Aste-auttamishanke

Asteen taustalla on osaavaa ja innostunutta porukkaa, muun muassa Oulun päihdepalveluista. Heidät tavoittaa Kenttätien palvelukeskuksen toisesta kerroksesta sekä päiväkeskus Huilista. Toiminta löytyy sosiaalisesta mediasta myös Astehanke-nimellä.

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Sen kohderyhmään kuuluvat myös Kenttätien palvelukeskuksen tilapäismajoituksessa majoittuvat nuoret aikuiset huumeidenkäyttäjät, joiden sitoutuminen asumisen tukipalveluihin on heikkoa.

Hankkeen tavoitteena on kehittää Asunto ensin -periaatteet huomioivia sosiaali- ja terveyspalveluja sekä liikkuvia ja matalan kynnyksen palveluja ja toimintamalleja yhteistyössä jo olemassa olevien toimintojen avulla.

Aste tavoittaa vähintään 200 henkilöä asumis- sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden piiriin ja asuttaa vähintään 20 heikoimmassa asemassa olevaa asunnotonta nuorta. Lisäksi heille tuotetaan tiivistä asumisen tukea heille yhteistyössä jo olemassa olevien palveluiden kanssa.

Tarkoitus on sovittaa kehittämistyö yhteen maakunnan Tulevaisuus sosiaali- ja terveyskeskusohjelman kehittämistyön kanssa.

Jalkautuminen on yksi osa toimintaa

Tähän mennessä hankkeessa on muun muassa verkostoiduttu ja suunniteltu yhteistyötä eri toimijoiden kanssa, aloitettu asiakastyötä kohderyhmän parissa, jalkauduttu asiakkaiden piiriin esimerkiksi keskustan alueelle ja kehitetty päiväkeskus Huilin toimintaa.

Aste-hankkeen työntekijät tavoittaa Kenttätien palvelukeskuksen toisesta kerroksesta sekä päiväkeskus Huilista. Hanke pyrkii tavoittamaan kohderyhmää olemalla monipuolisesti läsnä eri sosiaalisen median kanavissa.

Hanke on Facebookissa Oulun päihdepalvelut, Instagramissa oulunpaihdepalvelut, Snapchatissa astehanke, Wicker Me astehanke sekä Signal ja Whatsapp kanavat ovat myös käytössä.

Lue myös