Naivistille saa nauraa

Kävin seitsemän kesää sitten Hämeenlinnan likellä Iittalassa naivistisen taiteen näyttelyssä. Keskellä hehkeintä Hämettä pyöreät, iloiset ja elämänmyönteiset hahmot solahtivat sopivasti maisemaan ja entisen kansakoulun luokkiin.  

Samalla tavalla hersyvään, jopa liikuttavaan tunnelmaan pääsee Oulun taidemuseolla sateisena syyskuun iltapäivänä.

Tiedoksi kuitenkin, kun menet, että tämä Jan-Erik Anderssonin Viimeinen maitolaituri museon parkkipaikalla ei kuuluu tähän näyttelykokonaisuuteen kuten innoissani luulin.

Totean pakosti banaalisti: naivismista puuttuu teeskentely. Siksi pidän siitä. Ihmiset ja tilanteet ovat ajoittain hullunkurisestikin auki ja läsnä.

Naivismi on myös sen kuuluisan pienen ihmisen ja hänen usein mitättömiltäkin näyttävien elämänilojensa puolella. Lisäksi naivismi seisoo tukevasti kaksin jaloin sillä puolella risuaitaa mikä suomalaiseksi elämäntavaksi mielletään.

Naivismin liittäisi äkkiseltään maaseutuun, mutta taidemuseolla kahdella vastakkaisella seinällä keskustelevat sekä maalaiset että kaupunkilaiset elämäntavat ja maisemat.

Hyväntuulinen ja oivaltava naivismi naurattaa. Naisihmiselle naivismi on tervehenkistä ja liittyy saumattomasti nykyiseen vartalopositiivisuuteen tai siihen sallivaan asenteeseen, että kaikki vartalot ovat bikinivartaloita. Naivismin nainen on usein pyöreä, jopa lihava. Muotoja tuodaan estottomasti esiin. Punan huulille pyörittely ja omakuvan peilistä peilailu ovat täysin korrektia arkihommaa naivistinaiselle.

En ole kuvataiteen asiantuntija vaan tunnen vain sen populistiset myötävirrat, joten pyydän amanuenssi Outi Dekkeriä johdattamaan minut tunnetun moniosaajan Martti ”Huuhaa” Innasen teosten luo.

Dekker kertoo, että Mouhijärven umpitollo on ollut taidemuseon historian tähän mennessä suosituin teos. Hahmosta voisi luulla ammentaneen myös Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan. Samanhenkiset ovat karvareuhka ja ilme, mouhijärveläinen asenne.

Naivisminäyttelyssä on esillä teoksia myös neljältä taiteilijalta, jotka eivät ole varsinaisesti naivisteja, mutta joiden taiteessa näkyy piirteitä suuntauksesta. Epäilen Dekkerille, ettei naivismi olisi yhtä arvostettua kuin mikä tahansa muu kuvataide tai olisi arvostettua jotenkin eri tavalla.

”Nykytaiteilijat käyttävät teoksissaan naivistisia ilmaisuja eivätkä jakolinjat ole enää niin jyrkät kuin 70-luvulla”, Dekker oikoo. ”70-luvullahan oli oikea naivismibuumi ja naivismin arvostus silloin nousi.”

Suosikikseni näyttelystä nousee kierosti poliittissävyinen Lea Kaupin Nuket marssivat. Aavistuksen verran vinoin kasvoin naisnuket vaativat kylteissään, että ”Älkää viekö meitä roskalaatikkoon!” ja ”Peskää vaatteemme!”.

Näyttelytekstiä Viljo Mäkisen Madonna Simplexin vieressä voisin pitää naivistin elämänohjeena: ”Niin kauan kuin kätesi voi kukkia kantaa, niin kauan voit onnea saada ja antaa”. Tämä oli Mäkisen isän teksti poikansa muistikirjaan.

Rento meininki – Naivismia Oulun taidemuseon kokoelmista Oulun taidemuseossa 14.3.2021 asti