Mitä kuuluu asemakeskukselle? – infotilaisuus torstaina

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Annu Maarit Höttönen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Asemakeskuksen suunnittelusta tarjoillaan tietoa torstaina. Tilaisuudessa kerrotaan suunnittelun lähtökohdat ja annetaan katsaus Raksilassa käynnissä oleviin hankkeisiin.

Aseman alueelle on suunnitteilla asemakeskus, jossa sijaitsee muun muassa linja-autoasema, matkahuolto, liike- ja toimistotiloja, hotelli ja asuntoja. Myös muita toimintoja voi kokonaisuuteen tulla.

Suunnittelun aikana tutkitaan alueen liittyminen ympäröivään kaupunkirakenteeseen, liikenteeseen, joukkoliikenteeseen, katuihin ja sujuvaan yhteyteen keskustasta Raksilaan rautatiealueen alitse.

Asemakeskuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa kerrotaan kaavahankkeen lähtökohdista, vaikutusten arvioinneista ja vuorovaikutuksesta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävilla joulukuun 18. saakka kaupungin verkkosivuilla

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus järjestetään 3.12. klo 17.00-19.00. Osallistumislinkki.

Lisätietoa asemakeskuksen suunnittelusta sivuilla www.ouka.fi/oulu/uudistuva-oulu/asemakeskus