Merellisyys halutaan entistä kiinteämmäksi osaksi Oulun imagoa

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

 ”Meren merkitys Oulun historiassa on suuri. Meri on tuonut Ouluun vaurautta sekä kansainvälisyyttä, joka näkyy edelleen muun muassa aineettomassa perinnössä, kuten nimistössä ja murteessa”, toteaa Oulun kaupungin yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen.  

Vaikka meri on aina ollut keskeinen osa Oulua, kaupungin merellisyys on jäsentymätön. Oulun suisto ja jokirannat palveluineen ovat helposti saavutettavissa, mutta merelliset kohteet eivät näy samalla tavalla. Merimaisema ja merellisen luonnon kokemukset halutaan jatkossa kaikkien ulottuville.  

”Haluamme lisätä merellisiä kohteita sekä lisätä lähivirkistäytymismahdollisuuksia. Uusina avauksina on nostettu esiin esimerkiksi ympärivuotisen pyöräilyn mahdollisuudet, leijasurffaus, näköalatornit sekä pop-up-meriravintolat ja meriseikkailut lähisaariin.”  

Mielipiteesi vaikuttaa 

Merellisen Oulun tulevaisuutta on pohdittu laajassa vuorovaikutuksessa kaupunkilaisten, yritysten, yhdistysten ja päättäjien kesken vuoden 2020 aikana. Aihe kiinnostaa kuntalaisia. Viime vuonna Oulun kaupungin toteuttamaan Merikaupunki Oulu -kyselyyn saapui yli tuhat vastausta. Kuntalaisille on lisäksi järjestetty Minun merikaupunkini -kuvakilpailu. Merikaupunki Oulu -tavoitesuunnitelmaa on voinut kommentoida Oulun kaupungin nettisivuilla 4.3.2021 saakka.  

”Kuntalaisille tulee myös jatkossa tarjota mahdollisuus osallistua. Yhteistyössä on mahdollista ideoida tarkemmin vaikka erilaisia merellisiä tapahtumia.” 

Lähtökohtana merelliselle Oululle on elinvoimainen meriympäristö.  

”Hyvinvoiva meri ja meriluonto ovat kaiken keskiössä. Meidän kaikkien tulee huolehtia veden laadusta ja merenrantojen ekosysteemin hyvinvoinnista.”  

Muita kärkitoimenpiteitä merellisen Oulun saavuttamiseksi ovat ympärivuotisen merellisen reittiverkoston kehittäminen, ranta-alueiden maisemanhoitosuunnitelma, palveluiden lisääminen ja tiivis yhteistyö eri toimijoiden kanssa.  

Merikaupunki Oulu -tavoitesuunnitelma ei ole investointiohjelma, vaan visio, jossa esitetään keinoja ja tavoitteita Oulun merellisyyteen. Oulun merellisyyttä on kuitenkin Paajasen mukaan mahdollista kehittää erilaisin toimenpitein jo lähitulevaisuudessa. Kaupungin tehtävänä on pitää merellisten alueiden ympäristöä ja infraa sillä tasolla, että se rohkaisee yrittäjiä palvelutarjontaan, esimerkiksi monipuoliseen välinevuokraukseen rantareitillä.  

”Nykyisiä reittejä voidaan tehdä jo näkyviksi opastuksen ja reittikarttojen avulla.”  

Lisätietoja: ouka.fi/merikaupunkioulu