Matkailun noususuhdanne jatkui Oulussa heinäkuussa

Oulun matkailijamäärien viimeaikainen kasvu on tullut pitkälti kansainvälisistä vieraista ja businessmatkailijoista. Kuva: Eila Vähäkuopus / Oulun kaupunki

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Heinäkuun matkailutilastot Oulusta osoittavat edelleen kehitystä erityisesti kansainvälisten matkailijoiden määrissä ja majoitusmyynnin volyymissa. Matkailun kasvu tuo mukanaan positiivisia aluetaloudellisia vaikutuksia: juuri julkaistu matkailutulotutkimus kertoo Oulun matkailutulon kasvaneen merkittävästi edellisvuoteen verrattuna.

Oulussa kirjattiin yhteensä 112 000 yöpymistä maksullisessa majoituksessa heinäkuussa 2024, mikä on 11 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Erityisesti yöpymiset Norjasta (+16 %), Ruotsista (+56 %) ja Saksasta (+21 %) kasvoivat.

Majoitusmyynnin kokonaisvolyymi Oulussa oli heinäkuussa 5,7 miljoonaa euroa, mikä on 12 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten, vaikka kotimaisten majoittujien määrä pysyi käytännössä ennallaan. Huomattava osa matkailun kasvusta tulee businessmatkailusta.

Rekisteröityjen majoituskohteiden käyttöaste oli heinäkuussa Oulussa 80 prosenttia.

Kun yhdistetään kesä- ja heinäkuun tilastot, Oulun majoitusliikkeissä tilastoitiin 32 000 kansainvälisten matkailijoiden yöpymistä, mikä on 36 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna. Tässä luvussa ovat mukana vain majoitusliikkeet, joiden lisäksi kaikista yöpymisistä noin 25 prosenttia toteutui niin sanotussa vertaismajoituksessa. Lisäksi kaupungissa kävi päivävierailijoita, esimerkiksi tuhansia kansainvälisiä risteilymatkailijoita.

Myös Pohjolan rengastiellä eli Oulun seudulla nähtiin heinäkuussa kasvua kansainvälisten matkailijoiden osalta. Ulkomaisten yöpymisten määrä nousi 28 prosenttia viime vuoden heinäkuuhun verrattuna, ja erityisesti norjalaisten (+72 %) ja ruotsalaisten (+29 %) matkailijoiden määrä oli kasvussa. Pohjolan rengastien alueen majoitusmyynti oli 6,5 miljoonaa euroa, mikä merkitsi kahdeksan prosentin kasvua verrattuna vuoden 2023 heinäkuuhun.

Huomattavat tulot alueelle

Juuri julkaistun, Visitoryn tekemän matkailutulotutkimuksen tulokset kertovat matkailun olevan merkittävä taloudellinen voima Oulun alueella. Vuonna 2023 Oulun välitön matkailutulo oli 243,9 miljoonaa euroa, missä on 7,17 prosenttia kasvua edellisvuoteen verrattuna. Matkailutulo per asukas Oulussa oli 1151 euroa. Matkailun kokonaisvaikutukset aluetalouteen olivat tutkimuksen mukaan 363,6 miljoonaa euroa ja työllistävä vaikutus yhteensä 1 379 henkilötyövuotta.

Matkailun kautta syntyvät palkkatulot ovat merkittävä tekijä paikallistaloudessa. Vuonna 2023 matkailun ansiosta työllistyneet saivat yhteensä 42 miljoonaa euroa palkkatuloja, mikä toi kunnalle 3,3 miljoonaa euroa verotuloja.