Lukiolaisille työelämätietoutta ja -tarinoita virtuaalisesti

Työn Taitajat -ohjelman tavoitteena on työllisyyden edistäminen ja osaavan työvoiman varmistaminen yrityksille.

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Marraskuun lopulla järjestetyssä tapahtumassa oli mukana yli 170 Oulun Lyseon lukion ensimmäisen vuoden opiskelijaa ja aamupäivän aikana työelämään sukellettiin eri uratarinoiden kautta. Tapahtuma järjestettiin kokonaan verkossa ja se oli osa opiskelijoiden opo-kurssia.

Oppeja lukiolaisille, pohdintaa puhujille

Yritysten edustajat pureutuivat alaansa omien uratarinoidensa kautta ja tarkoituksena oli saada opiskelijat pohtimaan erilaisia mahdollisuuksia, joita tulevaisuus voi tuoda tullessaan. Opiskelijat saivat itse valita, minkä uratarinan käyvät kuuntelemassa – tällä tavalla otettiin huomioon opiskelijoiden erilaiset kiinnostusten kohteet.

”Tilaisuus oli minulle todella mieluinen ja toivon, että uratarinastani on hyötyä opiskelijoiden päätöksenteon tukena tulevaisuudessa. Olisi mukavaa, jos CubiCasan tarina motivoi nuoria rohkeasti yrittäjyyteen. Yrittäjyys ei ole kaikille ehkä kaikista mielenkiintoisin vaihtoehto varsinkaan uran alussa, mutta itselleni se on tuonut äärimmäisen mukavia kokemuksia, laaja-alaista osaamista ja kontakteja ympäri maailmaa”, kommentoi CubiCasan perustaja ja operatiivinen johtaja Jarmo Lumpus.

Tärkeää esitellä erilaisia urapolkuja

Tapahtuman työpajaosuudessa lukiolaiset pääsivät kertomaan ajatuksiaan tulevaisuuden työelämästä. Eniten uravalintoihin vaikuttavana asiana koettiin olevan oma kiinnostus valittavaa alaa kohtaan. Kysyttäessä unelmien työpaikkaa ei monikaan tässä vaiheessa osannut sitä vielä nimetä. Työelämätaidoista merkittävimmäksi koettiin vuorovaikutustaidot sekä kyky tunnistaa ja kehittää omaa osaamista.

”Lähdin mielelläni mukaan tapahtumaan kertomaan omasta työurastani Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Oli mukava palata pohtimaan omaa työuraa, osaamisen kehittymistä ja millaisia taitoja olen työelämässä tarvinnut. Omaa tulevaa alaa ja työuraa pohtiville nuorille on erittäin tärkeää tuoda esille erilaisia vaihtoehtoja sekä urapolkuja”, pohti Oulun Yliopistollisen sairaalan laatupäällikkö Elina Kippola.

”Erityisen tärkeänä koin kertoa sen, että ammatin valintaa voi suunnata myöhemminkin työuran edetessä ja jatkokoulutuksella voi täydentää omaa osaamistaan mielenkiinnon mukaan. Puheenvuoroni aikana minulla oli mahdollista vaikuttaa kuulijoiden mielikuvaan sairaalasta työpaikkana ja Oulun yliopistollisesta sairaalasta monipuolisena työnantajana. Mielikuvan luomisella voi olla tärkeä vaikutus nuoren alan valintaan. OYS – Maailman älykkäin sairaala toivottaa heidät lämpimästi tervetulleiksi!”, hän lisäsi.

Jatkoa myös virtuaalisena

Seuraavat lukiolaisille suunnatut tapahtumat järjestetään helmikuun alussa, kun Pateniemen lukiolla järjestetään virtuaalinen työelämäpäivä. Tapahtuman tavoitteena on jälleen tuoda työelämää hieman lähemmäksi opiskelijoita, jotta heillä on valmistuessaan laaja työkalupakki valintojen tueksi.

”Tavoitteemme on kehittää ja laajentaa jo pitkään tehtyä yhteistyötä oppilaitosten ja yritysten välillä. Virtuaaliset työelämäpäivät ovat yksi työkalu, jonka avulla jo työelämässä olevat pystyvät omien kokemustensa pohjalta inspiroimaan ja rohkaisemaan nuoria löytämään oma juttunsa”, toteavat ohjelmaa koordinoivat Eemeli Alanne Oulun sivistys- ja kulttuuripalveluista ja Tiina Haapaniemi BusinessOulusta.

Mikä on Työn Taitajat -ohjelma?

– Työn Taitajat on BusinessOulun ja Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalveluiden yhteinen työelämätaitoja ja -tietoutta lisäävä ohjelma. Käytännössä ohjelma on monen tahon yhteistyötä ja mukana toiminnassa on yli neljäkymmentä eri toimialojen yritystä ja muita toimijaa. Ohjelman tukikohtana toimii BusinessAsema.
– Ohjelman tavoitteena on työllisyyden edistäminen ja osaavan, motivoituneen työvoiman varmistaminen yrityksille. Toiminnassa mukana oleminen nähdään merkittävänä ajatellen yritysten, organisaatioiden ja eri aloilla tarvittavan osaamisen tunnetuksi tekemistä ja näin tulevaisuuden osaajien varmistamista Oulun seudun yrityksiin.
– Mukana ohjelman verkostossa ovat muun muassa Oulun kauppakamari, Oulun ammattikorkeakoulu, Oulun yliopisto sekä BusinessAseman toimijat OSAO, 4H Business Lab, TAT Yrityskylä Yläkoulu, Oulun seudun uusyrityskeskus ja TE-palvelut. Yhteistyöstä kirjoitettiin Mun Oulussa aiemmin syksyllä.
Oppilaiden ja opiskelijoiden kannalta Työn Taitajat korostaa opiskelun merkityksellisyyttä läpi elämän ja tukee oman paikan löytämistä työelämässä.

Ohjelmasta ja tulevista tapahtumista voi lukea lisää BusinessOulun verkkosivuilta.