Liminka–Oulu-kaksoisraiteen suunnitelma valmistuu vuodenvaihteessa – rahoituspäätöstä odotetaan

Limingan ja Oulun välille suunniteltu kaksoisraide parantaa henkilöjunien nopeutta ja täsmällisyyttä ja helpottaa henkilö- ja tavaraliikenteen yhteensovittamista raiteilla. Kuvat: Pasi Rytinki

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Väylävirasto kertoi keskiviikkona Business-asemalla Liminka–Oulu-kaksoisraidehankkeen kuulumisia Ouluun kuuluvien alueiden osalta. Vastaavat tilaisuudet järjestettiin aiemmin viikolla myös Limingassa ja Kempeleessä.

Väyläviraston projektipäällikkö Eero Virtanen kertoi, että hankkeen suunnitteluvaihe on valmistumassa vuodenvaihteen tienoilla. Varsinaiselle kaksoisraiteen rakentamiselle ei ole vielä tehty rahoituspäätöstä, mutta hanke on kirjattu uuden hallituksen ohjelmaan.

Jos rahoitus myönnetään budjettiriihessä ja suunnitelma saa heti ensi vuoden alkupuolella lainvoiman, kaksoisraide voisi olla käytettävissä vuosikymmenen lopulla. Rakentamisvaiheelle on varattu neljä vuotta aikaa, minkä jälkeen veisi noin vuoden verran kaksoisraiteen avaamiseen liikenteelle.

Suunnitteluvaiheen kustannukset ovat noin neljä miljoonaa euroa ja rakentamisen alustava kustannusarvio 160 miljoonaa euroa. Projektipäällikkö Virtanen totesi, että yleisen kustannustason noustessa olisi toivottavaa, että lopullinen rahoituspäätös saataisiin nopeasti, jolloin pystyttäisiin parantamaan myös rakennusalan työllisyyttä.

Hankkeelle on saatu jo 6,8 miljoonaa euroa rahoitusta, josta EU:n tukea on 2,5 miljoonaa euroa.

Nopeus ja täsmällisyys paranee

Hanke koetaan Oulun seudulla erittäin tärkeäksi. Kaksoisraiteella pystytään parantamaan rataosan välityskykyä, nopeuttamaan matka-aikoja ja helpottamaan henkilö- ja tavaraliikenteen yhteensovittamista. Pitkän tähtäimen tavoitteena on saada koko Tampereen ja Oulun väliselle rataosuudelle kaksoisraide.

Traficomin ennusteen mukaan Ylivieska–Oulu-rataosuuden liikenne kasvaa 18 prosenttia vuodesta 2021 vuoteen 2040 mennessä.

Henkilöjunien maksiminopeus pystytään nostamaan kaksoisraiteella 200 kilometriin tunnissa. Tavaraliikenteen maksimina säilyy 100 km/t.

Väyläviraston projektipäällikkö Eero Virtanen (vas.) esitteli kaksoiraiteen ratalinjauksia keskiviikkona Oulun Business-asemalla.

Tavaraliikenteen osalta transito- eli kauttakulkuliikenne on Venäjän sodan myötä vähentynyt huomattavasti. Kaksoisraidehankkeeseen on sovitettu tavaraliikennettä varten suunniteltu, jo lainvoimainen Kontiomäen kolmioraidehanke, mutta Virtanen totesi, että kaksoisraidehanke voidaan toteuttaa myös ilman kolmioraidetta, jonka tarve on tällä hetkellä käytännössä pieni.

”Ei sen toteutus ole missään Väyläviraston suunnitelmissa”, Virtanen sanoi.

Meluvalleille etsitään vielä paikkoja

Kaikkiaan kaksoisraidetta rakennetaan Liminka–Oulu-välillä 24 kilometriä, joista 11,9 kilometriä on Oulun alueella. Uusi raide rakennetaan vanhan viereen, osin länsi- ja osin itäpuolelle. Muutamin paikoin tehdään kaarreoikaisuja, enimmillään ratalinjaus siirtyy nykyiseltä sijainnilta 60 metriä.

Sitowise Oy:n projektipäällikkö Janne Tuovinen kertoi, että kaksoisraidesuunnitelmat vaativat Oulussa yhden kaavamuutoksen. Suunnittelualueelle rakennetaan tai levennetään kuusi siltaa. Radan vaatimien lunastettavien alueiden pinta-ala on yhteensä 6,6 hehtaaria, mutta yhtään rakennusta ei jouduta purkamaan. Suurin osa lunastettavasta maasta sijaitsee radan oikaisukohdissa.

Samalla tehdään melun- ja tärinäntorjuntatöitä. Uusia meluvalleja ja muita meluntorjuntaratkaisuja rakennetaan yhteensä 1,7 kilometrin matkalle.

Hankkeen meluntorjunnasta vastaava Tiina Kumpula Sitowiselta kertoi, että Perävainion alueella on tarvetta tehdä pohjanvahvistusta paalulaattarakenteella, joka ehkäisee tärinähaittoja merkittävästi. Kumpula lisäsi, että se on myös hyvin kallis ratkaisu, minkä takia sitä ei voida käyttää koko suunnittelualueella.

Tärinäntorjuntaa helpottaa huomattavasti venäläisten tavarajunien poistuminen raiteilta sekä se, että raskaimpien tavarajunien nopeusrajoitukset säilyvät entisellään.

Suunnittelualueella on Kumpulan mukaan tarkoitus käyttää neljää erityyppistä meluntorjuntarakennetta: vierintämelua vaimentava matala melukaide lähellä junaa, korkeimmillaan kolmemetrinen meluseinä, samoin korkeimmillaan kolmemetrinen meluvalli sekä meluvallin ja -seinän yhdistelmä.

Kumpulan mukaan meluntorjunnan ohjenuorana on tasapuolisuus, mutta aivan kaikilla alueilla ei ole mahdollista päästä ohjearvojen mukaiseen melutasoon. Meluntorjuntaan menee hankkeessa arviolta 10–15 miljoonaa euroa, joka jakautuu varsin tasaisesti alueen kuntien kesken.

Kumpula kertoi, että suunnitteluvaiheessa hankkeelle on jäänyt meluntorjuntaa varten ylijäämämassoja, jotka on sijoitettava johonkin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että meluvalleja voidaan rakentaa enemmän kuin tämänhetkisissä suunnitelmissa on kirjattu. Kumpula kannustikin oululaisia kertomaan niin puoltavia kuin kriittisiä kommentteja meluvallien sijoittelutarpeista.

Suunnitelmista ja karttaluonnoksista voi antaa palautetta 20. syyskuuta saakka. Lisätietoja Väyläviraston hankesivulla.