Liminka–Oulu-kaksoisraiteen ratasuunnitelma valmistui – rakentamispäätös puuttuu vielä

Oulun ja Limingan välille suunniteltu kaksoisraideosuus on pituudeltaan noin 27 kilometriä, joista Oulun alueella on noin12. Kuva: Pasi Rytinki / arkisto

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun ja Pohjois-Suomen liikenneyhteyksien kannalta keskeisen Liminka–Oulu-kaksoisraiteen ratasuunnitelma on valmistunut Väylävirastossa. Noin 210 miljoonan euron hanke odottaa vielä rakentamispäätöstä valtiolta.

Liminka–Oulu-kaksoisraidetta on suunniteltu Väylävirastossa osana Tampereen ja Oulun välisen rataosuuden kehittämistä vuodesta 2022 lähtien. Nyt ratasuunnitelma on valmistunut ja se on asetettu nähtäville 16. tammikuuta saakka.

Noin 27 kilometrin pituinen suunnittelualue alkaa Limingan liikennepaikan eteläpäästä ja päättyy Oulun ratapihan eteläpäähän. Kaksoisraide parantaa henkilöjunien nopeutta ja täsmällisyyttä ja helpottaa merkittävästi henkilö- ja tavaraliikenteen yhteensovittamista raiteilla.

”Nyt valmistuneessa ratasuunnitelmassa esitetään raiteistomuutoksia Limingan ja Oulun välille siten, että junien ajonopeus olisi mahdollista nostaa 200 kilometriin tunnissa. Uuden kaksoisraiteen ja korotetun ajonopeuden myötä rataosuuden kapasiteetti kasvaisi ja häiriöherkkyys vähenisi. Samalla rautatien toimintaedellytyksen paranisivat Pohjois-Suomessa”, toteaa hankkeen projektipäällikkö Eero Virtanen Väyläviraston tiedotteessa.

Suunnittelussa on kiinnitetty huomiota myös melun ja tärinän torjuntaan radan varrella. Limingan ja Oulun välille on suunniteltu melusuojausrakenteita yhteensä noin 9,1 kilometrin matkalle. Lisäksi kaksoisraiteen rakentamisen yhteydessä alueelle toteutettaisiin noin 1,1 kilometriä paalulaattaperustusta, jolla on paikallisesti huomattava liikennetärinää pienentävä vaikutus.

”Suunnitelma sisältää pohjanvahvistustoimenpiteitä uudelle raiteelle, mutta kaarreoikaisuiden kohdalla, jossa sekä nykyinen että uusi raide siirtyvät, paalulaatta rakennettaisiin molempien raiteiden alle”, kertoo projektipäällikkö Pirkka Hartikainen Sitowiseltä, joka on toiminut hankkeessa suunnittelukonsulttina.

Uuden kaksoisraiteen ja korotetun ajonopeuden myötä rataosuuden kapasiteetti kasvaisi ja häiriöherkkyys vähenisi. Samalla rautatien toimintaedellytyksen paranisivat Pohjois-Suomessa.
Projektipäällikkö Eero Virtanen, Väylävirasto

Uusi raide rakennetaan vanhan viereen, osin länsi- ja osin itäpuolelle.

Väyläviraston mukaan rakentamiskustannuksiin on etsitty suunnitelmassa säästöratkaisuja muun muassa esittämällä pohjanvahvistusmenetelmäksi paikoittain esikuormitusta, joka on kustannustehokas ratkaisu. Uusi raide on lisäksi pyritty suunnitelmassa sijoittamaan riittävän etäisyyden päähän nykyisestä raiteesta, mikä helpottaa rakentamista ja voi tuoda kustannussäästöjä.

Limingan ja Kempeleen kuntien ja Oulun kaupungin kanssa on lisäksi selvitetty maankäytön yhteensovitusmahdollisuuksia.

Liminka–Oulu-kaksoisraiteen alustavat rakentamiskustannukset ovat noin 210 miljoonaa euroa Rakentamisesta ei vielä ole päätöstä, mutta hanke on kirjattu hallitusohjelmaan.

Rakentamisvaihe kestäisi noin neljä vuotta, minkä jälkeen veisi noin vuoden verran kaksoisraiteen avaamiseen liikenteelle.

Hankkeen suunnitteluvaiheeseen myönnettiin 6,8 miljoonaa euroa rahoitusta, josta EU:n tukea on 2,5 miljoonaa euroa.

Lue myös