Liikuntaneuvonta kannattaa hyödyntää myös poikkeusaikana

Sauvakävely on kävelyä tehokkaampi matalan kynnyksen liikuntamuoto, johon ei tarvitse suuria välinehankintoja. Kuvat: Oulun kaupungin kuva-arkisto

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Hanna Sankala-Sivula

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Liikuntaneuvontaan kannattaa ottaa yhteyttä myös koronaviruksen tuomana poikkeusaikana, jotta terveelliset elintavat pysyisivät osana arkea – tai tulisivat osaksi sitä. Oulun kaupungin liikuntapalveluiden liikuntaneuvonta palvelee kuntalaisia aktiivisesti, mutta toistaiseksi etänä koronavirustilanteen vuoksi.

”Liikuntaneuvontaan saa nyt hyvin aikoja”, kertoo liikuntakoordinaattori Sanna Ek-Keränen liikuntapalveluista.

Liikuntapalveluiden tarjoama liikuntaneuvonta on ammattilaisen antamaa ohjausta terveyttä edistävään elämäntapaan. Liikuntaneuvonnassa annetaan muun muassa vinkkejä kunnon kohottamiseen ja elintapojen, kuten ravitsemuksen ja unen, parantamiseen. Ek-Keräsen mukaan uusia asiakkaita on tullut erityisesti elintapa-asioihin liittyen.

”Ravitsemukseen kannattaa aina ja etenkin nyt poikkeusaikana kiinnittää huomiota. Muutoksia voi nyt hyvin tehdä kohti terveellisempää elämäntapaa”, kannustaa Ek-Keränen.

Apua uusien liikuntamuotojen valintaan

Liikuntaneuvonnassa voidaan myös suunnitella, miten lihaskuntoa voisi pitää yllä poikkeusajassa, jos oma harrastus on jäänyt tauolle koronatilanteen vuoksi. Valtion liikuntaneuvoston lokakuussa julkaiseman selvityksen mukaan lasten ja nuorten harrastamisen määrä väheni keväällä merkittävästi koronapandemian rajoitusten vuoksi. Iäkkäillä liikkuminen vähentyi pandemian aikana, mutta ennakkoon arvioitua vähemmän.

Työikäisillä liikunnan kokonaismäärän ei tuolloin todettu laskeneen, vaikka työmatkaliikunta vähenikin pandemian aikana. Aikuisilla liikunnan muotojen havaittiin kuitenkin muuttuneen, sillä harrastamisessa siirryttiin ryhmäliikunnasta ja kuntosaliharjoittelusta kävelyyn ja ulkoiluun.

Ek-Keränen muistaa monilta oululaisilta tulleen keväällä palautetta, että niin arki- kuin muukin liikunta väheni kaupungin liikuntapaikkojen sulkeuduttua.

”Kannustankin ihmisiä etsimään korvaavaa liikuntaa, jos ei omaan aiempaan liikuntaharrastukseen nyt pääse. Siinä me myös voidaan olla avuksi”, kertoo Ek-Keränen.

Ajan liikuntaneuvontaan voi varata joko sähköisen ajanvarauksen kautta tai soittamalla suoraan liikuntaneuvontaa tekeville työntekijöille. Yhteystiedot löytyvät liikuntapalveluiden nettisivuilta. Työntekijät myös auttavat etäyhteyden luomisessa. Liikuntaneuvontaan voi halutessaan osallistua myös tavallisen puhelun kautta.

”Kaikki etäyhteystavat käyvät meille”, rohkaisee Ek-Keränen.

Maastopyöräilijä.
Maastopyöräilyn suosion kasvu on ollut Oulussa valtavaa erityisesti korona-aikana. Kuva Kaakkurin liikuntamaalta viime syksyltä.

Lue myös