Liikuntahallien vuoroja nyt haettavana Värttöön ja Ouluhallin uuteen osaan

Liikuntahallivuoroja on haettavissa jo nyt ensi kesälle. Kuva: Oulun kaupungin kuva-arkisto.

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Vuoroja on haettavana liikuntasaliin, telinevoimistelusaliin, tanssisaliin ja kamppailusaliin.

Ouluhallin uusi osa valmistuu kevään aikana ja otetaan käyttöön vaiheittain. Palolaitoksen liikuntatilojen käyttö päättyy huhtikuun lopussa, koska rakennus puretaan.

Palolaitoksen ampumarata on käytössä toukokuun loppuun. Urheilutalo puretaan myös, ja sen käyttö päättyy toukokuun lopussa. Värtön liikuntahallin käyttöaikaa on jatkettu vuodella kevääseen 2022.

Uusi kuntosali suurin

Ouluhallin uusi kuntosali on kooltaan lähes 400-neliöinen ja on siten liikuntapalveluiden kuntosaleista suurin. Ouluhallin vanha kuntosali sekä painonnostopaikat säilytetään kilpaurheilijoiden käytössä.

Oulun uimahallin kuntosalin käyttäjäryhmää suunnataan senioreille ja erityisryhmille kesästä 2021 lähtien. Kuntosalille tulee muun muassa esteettömiä kuntosalilaitteita.

Lisätietoja Ouluhallin liikuntatiloista ja niiden käyttömahdollisuuksista Ouluhallin nettisivuilta www.ouka.fi/oulu/liikunta-ja-ulkoilu/ouluhalli

Liikuntapaikkojen kesäkauden vuoronvarauksesta saa lisätietoja liikuntapalveluiden nettisivuilta www.ouka.fi/liikunta.