Lievennyksiä maskisuosituksiin Pohjois-Pohjanmaalla – rokotukset laajenevat 20-vuotiaisiin

Maskisuositukset koskevat edelleen joukkoliikennettä, mutta julkisissa tiloissa, kuten kaupoissa, maskit eivät enää ole välttämättömiä. Kuva: arkisto/Sanna Krook

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Koronaepidemia on säilynyt Pohjois-Pohjanmaalla edelleen rauhallisena. Tartuntoja on todettu kuluneen kahden viikon aikana yhteensä 21 ja ilmaantuvuusluku on 14 vuorokauden seurantajaksolla nyt 5,1.

Koordinaatioryhmän puheenjohtajan, OYSin johtajaylilääkäri Juha Korpelaisen mukaan alueella on onnistuttu epidemian torjunnassa kaikkiaan hyvin.

”Kausivaihtelu ja rokotusten eteneminen rauhoittavat tilannetta selvästi, mutta meillä on myös noudatettu voimassa olleita suosituksia ja rajoituksia tunnollisesti, mistä kiitos kuuluu alueen asukkaille.”

Tilanteen ollessa rauhallinen koordinaatioryhmä linjasi kevennyksiä alueella voimassa oleviin maskisuosituksiin. Maskeja suositellaan edelleen käytettävän: joukkoliikenteessä, koronavirustestiin hakeutuessa ja ennen testituloksen valmistumista, riskialueelta Suomeen saapuessa, kun siirrytään maahantulopisteeltä omaehtoiseen karanteeniin tai jos on omaehtoisen karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.

Rokotukset ja turvavälit tärkeitä

Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön, potilaiden, omaisten ja vierailijoiden maskisuositus on voimassa edelleen sairaaloissa ja muissa sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteissä.

Sen sijaan esimerkiksi julkisissa sisätiloissa kuten kaupoissa maskin käyttö ei ole enää välttämätöntä. Maskia on kuitenkin hyvä edelleen käyttää sellaisissa tilanteissa, joissa ei voida välttää lähikontaktia muihin.

Tähän saakka alueella on suositeltu, että yksityistilaisuuksia järjestettäisiin mahdollisimman pienimuotoisesti ja harkiten. Nyt tilaisuuksien järjestämiseen ei ole enää erikseen ohjeita.

”On tärkeää muistaa, että vaikka suositukset kevenevät, ei epidemia ole vielä ohi. Turvavälien ja yleisten hygieniaohjeiden noudattaminen korostuu entisestään,” Korpelainen muistuttaa.

Myös rokotuksen ottaminen omalla vuorolla on tärkeää.

 ”On todennäköistä, että epidemia kiihtyy jälleen syksyllä ellei rokotteita oteta riittävästi. Tärkein tie epidemiasta ulos on riittävä rokotekattavuus – rokote kannattaa siis ottaa, kun oma vuoro tulee. Nuorten rokottaminen suojaa paitsi heitä itseään myös vanhempia henkilöitä taudin vaikealta muodolta, ja omalta osaltaan mahdollistaa myös turvallisen matkustamisen.”

Alueellinen koordinaatioryhmä kokoontuu seuraavan kerran 29. kesäkuuta.