Leverkusenin Toripolliisi-liikennevalot halutaan osavaltion museon kokoelmiin

Leverkusenin emerituspormestari Bernhard Marewski ilahtui, kun hänen keksimänsä, Toripolliisia mukailevat liikennevalohahmot haluttiin merkittävän museon kokoelmiin.

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun saksalaisessa ystävyyskaupungissa Leverkusenissa on vuodesta 2019 saakka ollut yhdessä risteyksessä liikennevalot, joissa jalankulkijoita ohjaa Toripolliisin näköinen hahmo. Nyt Oulun innoittamat valot halutaan rakenteilla olevan museon pysyviin kokoelmiin kertomaan Oulun ja Leverkusenin lämpimistä suhteista.

Leverkusenissa juhlistettiin toukokuussa 2019 viisikymmentä vuotta täyttänyttä ystävyyskaupunkitoimintaa Oulun ja Leverkusenin välillä sijoittamalla Toripolliisi-liikennevalot Schlebuschin Oulustrasse-tielle ohjaamaan jalankulkijoita.

Idean isä oli suurena Oulun ystävänä tunnettu silloinen apulaiskaupunginjohtaja Bernhard Marewski, joka itse piirsi kuvanveistäjä Kaarlo Mikkosen tekemän pronssipatsaan muotoja mukailevan version Toripolliisista liikennevaloihin.

Marewski yllättyi taannoin, kun Toripolliisi-valoja pyydettiin Düsseldorfiin vuonna 2029 valmistuvan, Nordrhein-Westfalenin osavaltion historiaa laajasti esittelevän museon pysyviin kokoelmiin esimerkkinä ja symbolina osavaltion vireästä ystävyyskaupunkitoiminnasta, joista Oulun ja Leverkusenin kumppanuus on yksi vanhimmista.

Leverkusenissa asiasta innostuttiin välittömästi. Museota varten valoista valmistettiin kopio, joka esiteltiin syyskuussa Leverkusenissa tulevan museon toimintaa esittelevässä ja kokoelmaa kartuttavassa Museum Mobile -kiertonäyttelyssä.

Osavaltion pääkaupunkiin Düsseldorfiin tuleva museo sijoittuu Reinin rannalle, historialliseen Behrensbau-rakennukseen, joka on valmistunut vuonna 1911.