Kuntalaisille tarkoitettu sote-kysely avattu Pohjois-Pohjanmaalla

Sote-uudistuksessa on alkanut vaihe, jossa kuntalaisilla on tilaisuus sanoa sanottavansa. Vastaa siis kyselyyn. Kuva: kaupungin kuva-arkisto

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Tehdään yhdessä hyvä sote -kyselyyn vastaamalla pohjoispohjalaiset voivat vaikuttaa tulevan hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Kyselyssä kartoitetaan alueen asukkaiden näkemyksiä muun muassa palveluiden sujuvuudesta sekä tärkeimmistä lähipalveluista ja sähköisistä palveluista.

”Sote-palvelustrategiatyössä keskeinen periaate on osallisuus ja yhdessä tekeminen eri kumppaneiden kanssa. Kysely tarjoaa kuntalaisille mahdollisuuden olla mukana tulevan hyvinvointialueen sote-palveluiden suunnittelu- ja kehittämistyössä jo uudistuksen alkuvaiheessa”, sanoo sote-palvelustrategiatyön projektipäällikkö Anu Vuorinen.

”Kyselyn nimi, Tehdään yhdessä hyvä sote, kertoo siitä, että jokainen asukas voi olla osaltaan rakentamassa tulevaisuuden sote-palveluja Pohjois-Pohjanmaalla”, hän lisää.

Kyselystä vastaa POPsoten sote-palvelustrategiahanke. Hanke on alkanut syksyllä 2020, ja se kuuluu POPsote-hankekokonaisuuteen, joka on osa kansallista sote-uudistusta.

Kansalaisten vuoro

Hankkeessa on keskeistä kutsua eri tahot mukaan strategian rakentamiseen. Tähän mennessä vuoropuhelua on käyty lukuisten maakunnan eri toimijoiden kanssa, kuten henkilöstön ja johdon, kuntien ja kuntayhtymien luottamushenkilöiden sekä yrittäjien ja järjestöjen edustajien kanssa.

”Jo valmistelun alkuvaiheista lähtien lähtökohtana on ollut yhdessä tekeminen. Aito uudistaminen lähtee tasavertaisesta keskustelusta ja kuuntelemisesta sekä halusta ymmärtää erilaisia ajattelutapoja. Toivottavasti mahdollisimman moni alueemme asukas antaa oman äänensä kuulua kyselyn kautta”, toivoo sote-palvelustrategiahankeen osallisuusasiantuntija Liisa Jurmu

Sote-palvelustrategiatyön lähikuukausien tavoitteena on, että kevään päätteeksi käytössä on laaja aineisto asukkaiden tarpeista, maakunnan eri alueiden erityispiirteistä sekä kumppanien näkemyksistä. Aineiston pohjalta käynnistetään sosiaali- ja terveydenhuollon pitkän aikavälin tavoitteiden määrittely Pohjois-Pohjanmaalla.

Tehdään yhdessä hyvä sote -kyselyyn voi vastata POPsoten etusivulla: popsote.fi.