Koronavirustilanne vaikuttaa myös Oulun kaupungin henkilöstöön

Koronalla on vaikutus myös Oulun kaupungin henkilöstöön.

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Koronapandemian vaikutus pyyhkäisee läpi koko yhteiskunnan, myös kuntatalouteen ja työllisyyteen. Jo pelkästään valmiuslain käyttöönotto tuo muutoksista kaupungin toimintaan ja käynnistää yhteistoimintamenettelyt.

Sivistys- ja kulttuuripalveluissa harkitaan lomautuksia

Sivistys- ja kulttuuripalveluissa on aloitettu yhteistoimintaneuvottelut 31. maaliskuuta. Ketään ei ole lomautettu, vaikka osa työnteosta on ollut poikkeustilanteen vuoksi estyneenä.

Työnteon estymisen vuoksi joidenkin palkanmaksu on päättymässä. Koulunkäynninohjaajia on kutsuttu takaisin töihin, heidän osaltaan keskeytyksen piiriin jää noin 100-150 henkilöä. Nuorisopalveluiden henkilöstöä on siirretty muihin tehtäviin, ja keskeytyksen piirissä on edelleen noin 80 henkilöä.

Keskeytyksen piiriin ovat tulossa kirjastot eli vajaat 100 henkilöä ja Oulun Sinfoniasta noin 60 henkilöä. Kaikkien niiden osalta, joiden keskeytys jatkuu, harkitaan määräaikaista lomauttamista.

Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan koulutuksen omaavat huomioidaan eli pyritään sijoittamaan muualle. Muiden sivistys- ja kulttuuripalveluiden henkilöstön osalta neuvottelut jatkuvat 14 päivää, jonka jälkeen tehdään johtopäätökset ja päätökset jatkosta.

Tilapalvelut aloittanut yt-neuvottelut

Oulun kaupungin Tilapalveluissa yhteistoimintaneuvottelut alkoivat 25.3. ja jatkuvat edelleen. Ketään ei ole lomautettu. Työnteon estymisen piirissä tällä hetkellä olevien 44 työntekijän osalta valmistaudutaan lomautuksiin, ja muiden neuvottelujen piirissä olevien osalta neuvotellaan toimenpiteistä.

Yhteistoimintaneuvottelu kohdentuu henkilöstöön, työjohto- ja esimiestehtävät mukaan lukien, joka työskentelee seuraavien kokonaisuuksien parissa: liikuntapaikkojen ylläpito, ateria-, puhtaus-, monipalvelu- ja virastomestaritehtävissä oppilaitoksissa, päiväkodeissa, liikuntalaitoksissa, virastoissa ja kulttuurilaitoksissa sekä henkilö- ja tavaraliikenteen logistiikkatehtävät. Neuvottelu koskee 345 työntekijää.

Tilapalvelut rakennuttaa ja ylläpitää kaupungin palvelukiinteistöjä sekä järjestää niihin ateria-, kiinteistönhoito- ja puhtaanapitopalvelut. Tämän lisäksi liikelaitos tuottaa virastomestari- ja kuljetuspalveluita sekä sisäliikuntalaitosten hoitopalveluita.

Konsernihallintoon myös yt-neuvottelut

Yhteistoimintaneuvottelut alkavat konsernihallinnossa 6. huhtikuuta ja neuvottelut kestävät vähintään 14 päivää. Neuvotteluissa arvioidaan työvoiman tarve, kesälomien ja muiden lomien sekä vapaiden käyttö, osa-aikaistukset tai lomautukset. Konsernihallintoon kuuluvat konserniohjeuksen ja konsernipalveluiden yksiköt sekä sisäisen tarkastuksen yksikkö.

Muut hallintokunnat

Muut Oulun kaupungin hallintokunnat selvittävät tilannettaan toiminnan sopeuttamisen näkökulmasta. Henkilöstön lomauttamisesta päättävät hallintokunnan johtajat, tarvittaessa yhteistoimintalain 15 pykälän mukaisesti, kun lomauttaminen perustuu suoraan tai välillisesti viruspandemiaan.

Lue myös