Koronatilanne pikkasen hellittänyt – syytä silti edelleen noudattaa ohjeita

Testien määrä on lievässä laskussa, mutta rajoitukset edelleen voimassa. Viruksen leviämisen estämisessä on jokaisella vastuu. Kuva: Sanna Krook

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Tartuntalähteinä korostuvat edelleen työpaikat, ja työpaikoilla kehotetaan noudattamaan voimassa olevia suosituksia erityisen tarkasti.

Eilen keskiviikkona 9. joulukuuta iltapäivään mennessä oli todettu kahdeksan uutta koronatartuntaa. Lisäksi oli tullut esille neljä uutta Stora Ensoon liittyvää ulkomaalaisen työntekijän tartuntaa. Määrä on selvästi vähemmän kuin tiistaina. Tartuntalähteissä nousee esille työ.

Keskiviikkona Oulussa ei myöskään ilmennyt yhtään joukkoaltistumista. Karanteeniin oli asetettu 20 henkilöä.

Laskua viime viikkoon kolmannes

Uusia tartuntoja tällä viikolla keskiviikkoiltapäivään mennessä yhteensä 37. Se on noin kolmanneksen vähemmän kuin viime viikolla tähän aikaan.

Karanteenissa on yhteensä 122 henkilöä, ja se on myös noin kolmanneksen vähemmän kuin viime viikolla. Tällä viikolla ei ole todettu joukkoaltistumisia.

Sairaalahoidossa on tällä hetkellä Oulun yliopistollisessa sairaalassa yhdeksän henkilöä. Oulun kaupunginsairaalassa on alle viisi koronapotilasta hoidossa.

Testiin edelleenkin heti

Testaamistahti vaikuttaa Oulussa nyt hieman vähenevän viime viikon huippulukemista. Testaus toimii sujuvasti ajanvarauksella. Lievilläkin oireilla tulee aina hakeutua testiin. Testiin mennessä ja sieltä palattaessa tulee käyttää kasvomaskia ja koronatestin tulokset täytyy odottaa kotona.

Oulun kaupungin näytteenottopaikat sijaitsevat Limingantullin näytteenottopisteellä ja koronavastaanotoilla. Lisäksi näytteitä otetaan yhteispäivystyksessä, yksityisillä lääkäriasemilla sekä työterveyshuolloissa.

Oulussa voimassa olevat suositukset ja rajoitukset ovat ennallaan ja niitä kehotetaan noudattamaan koronaviruksen taltuttamiseksi. Suositukset ja rajoitukset löytyvät osoitteesta www.ouka.fi/korona