Koronapandemia heikensi talouden kehitystä Oulun seudulla vuoden ensimmäisellä puoliskolla

Oulun seudun elinkeinokatsaus vuoden toiselta neljännekseltä on ilmestynyt. Kuva: Martta Häyrynen

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Sanna Riikka Johanna Häyrynen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Liikevaihdon kasvu edellisvuodesta jatkui vuoden alkupuolen aikana rakentamisessa, mutta teollisuudessa liiketoiminta kääntyi laskuun.

Palvelualoista kehitys oli vuoden alkupuolella erityisen heikkoa majoitus- ja ravitsemistoiminnassa, kotitalouksien palveluissa sekä kuljetus- ja varastointialalla.

Seudun talouden kannalta keskeisellä informaatio- ja viestintäalalla liiketoiminnan kasvu edellisvuodesta kuitenkin jatkui.

Viennin trendi laskussa

Oulun seudun yritysten liikevaihdon trendin vahva kasvu hiipui viime vuoden lopussa ja kääntyi laskuun kuluvan vuoden alussa jatkuen laskuvoittoisesti myös toisella neljänneksellä.

Liikevaihdon trendin alenemiseen on vaikuttanut viennin trendin jyrkkä lasku. Seudun yritysten liikevaihto oli tammi–kesäkuussa keskimäärin reilun prosentin alemmalla tasolla kuin edellisen vuoden vastaavaan aikaan. Valtakunnallisesti liikevaihto laski vuoden alkupuolella noin 5 % edellisvuodesta.

Oulun seudun vienti oli vuoden alkupuoliskolla keskimäärin 5 % alemmalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Silti vuoden 2015 tasoon nähden vienti on seudulla 22 % korkeammalla tasolla.

Yritysten yhteenlasketun liikevaihdon taso on noussut Oulun seudulla 24 % vertailuvuoteen nähden. Koko maassa liikevaihto on 15 % korkeammalla tasolla kuin vuonna 2015.

Työllisyyden kasvu taittui

Oulun seudun yritysten ja muiden yhteisöjen henkilöstömäärän trendin vahva kasvu taittui kuluvan vuoden alussa ja trendin lasku jatkui vuoden toisella neljänneksellä. Myös koko maan työllisyyden trendi laski vuoden kahdella ensimmäisellä neljänneksellä. Edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna henkilöstömäärä oli Oulun seudulla vuoden alkupuolella keskimäärin vajaan prosentin alemmalla tasolla. Vuodesta 2015 seudun henkilöstömäärä on kasvanut 11 %. Koko maassa työllisten määrä on kasvanut 5 % vertailuvuoden tasoon nähden.

Oulun seudun elinkeinokatsaus 2/2020 on ilmestynyt, ja se on ladattavissa sähköisesti. Katsauksen uusimmat tiedot ovat kuluvan vuoden 2020 toiselta neljännekseltä. Vaihtuvana teemana on tällä kertaa ulkomaalaisomisteiset yritykset Oulun seudulla.

Lue myös