Korona ja kunnon talvi lisäsivät hiihtäjien määrää Oulun laduilla – nyt valmistellaan jo ensilumenlatua 2022–2023

Iinatin ladulla on ollut kävijälaskurin mukaan vilkkaimpina helmi–maaliskuun päivinä noin 1500 hiihtäjää päivässä tänä vuonna. Kuvaaja: Hanna Sankala-Sivula

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Hanna Sankala-Sivula

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Luminen talvi ja ulkoliikunnan suosiminen koronatilanteen vuoksi kasvattivat hiihtäjien määriä Oulun kaupungin ylläpitämillä laduilla viime vuoteen verrattuna. Hiihdon suosion kasvun on voinut havaita silmämääräisestikin, mutta havaintoa tukee esimerkiksi Iinatin kuntoradan kävijälaskuri.

Liikuntapalveluiden nettisivuilla olevan laskurin mukaan hiihtäjiä Iinatin lenkillä on ollut viimeisen kuukauden aikana, helmikuun puolivälistä maaliskuun puoliväliin, lähes 24 200. Viime vuonna vastaavana ajankohtana laskurin ohi hiihtäneitä oli noin 9 900. Hiihtäjien määrän kasvu on ollut siis lähes 2,5-kertainen.

”Hiihtokelillä on valtavan suuri merkitys hiihtäjien määrään. Ihanteellinen tilanne on pikkupakkanen ja uusi lumi. Se näkyy harrastajamäärissä. Kovilla pakkasilla liikkujia ei ole”, kertoo isännöitsijä Petri Yli-Pyky Oulun kaupungin liikuntapalveluista.

Viime talven ja meneillään olevan talven hiihto-olosuhteita Yli-Pyky kuvailee päinvastaisiksi.

”Tänä talvena lumi tuli aikaisin ja on pysynyt maassa.”

Yli-Pykyn arvion mukaan osa ihmisistä on voinut koronan vuoksi korvata esimerkiksi uinti- tai kuntosaliharrastustaan hiihtämisellä. Suuremman painoarvon hän antaa kuitenkin hyville keliolosuhteille.

Nyt valmistellaan jo talvea 2022 ja 2023

Sankivaaran ensilumenladun kävijälaskurin mukaan hiihtäjämäärät ovat taas olleet suuremmat viime vuonna kuin tänä vuonna. Yli-Pykyn mukaan tämä johtuu viime vuoden huonosta lumitilanteesta.

”Viime vuonna esimerkiksi tammikuussa ei ollut hiihto-olosuhteita juuri muualla kuin Sankivaarassa.”

Vaikka hiihtokelejä on tälle talvelle jonkin verran vielä luvassa, on liikuntapalveluissa tehty jo toimenpiteitä hiihtäjien varalle talvikausille 2021–2022 ja 2022–2023. Sankivaaran hiihtokeskuksessa odottavat valtava lumikasa sekä toisen lumikasan alusta, joiden varaan rakentuvat tulevien vuosien ensilumenladut Oulussa.

Lumikasa on tehty kunnon pakkasten aikana lumitykillä läheisen lammen vedestä. Lumi muotoillaan vielä kaivinkoneella optimaalisen malliseksi aumaksi ja peitetään lopulta sahanpurulla. Lumet odottavat kesän yli purukasan alla, kunnes ensilumenlatua aletaan jälleen työstämään arviolta marraskuussa 2021.

”Veikkaisin, että aumassa on 7000–8000 kuutiota lunta”, arvioi Yli-Pyky lumimassan suuruutta. Riittävällä lumimäärällä varmistetaan kauden aloitus hyvissä ajoin.

Nykyinen lumensäilöntäpaikka ei ole ollut ihanteellinen luonnonolosuhteiden puolesta, joten uusi lumensäilöntäpaikka on jo katsottuna. Uudelle paikalle jäädytetään parhaillaan noin 20 senttimetrin paksuista jääkerrosta eli jäätikkää, jonka tehtävänä on toimia maalämmön eristäjänä lumikasan alla vuoden päästä. Jäätikkä on siis jykevä perusta sille, että oululaiset hiihdon ystävät pääsevät Sankivaaran ensilumenladulle myös talvikaudella 2022–2023 ja siitä eteenpäin.

Koneen kuljettaja.
Liikuntapaikkojen hoitaja Ilkka Valkola levittelee tottuneesti sahanpurua säilölumikasan päälle Sankivaarassa.

Traktori.Sahanpurua levitetään usean koneen voimin noin 40 senttimetrin paksuinen kerros ehkäisemään lumien sulamista lämmön vaikutuksesta kesän aikana.