Kesätyösetelillä on helpompi päästä töihin

"Hesburgerilla on jokaisessa Oulun alueen ravintolassa 2–3 kesätyöpaikkaa", kertoo kenttäpäällikkö Tytti Juntikka.

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Annu Maarit Höttönen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oululaiset nuoret saavat kesätyösetelit lähi viikkoina. Setelit jaetaan kouluilta. Kesätyöseteli voi olla väylä työelämään. 

Kesäsetelityö kestää kaksi viikkoa ja työaika on 30 tuntia viikossa tai yhteensä 60 tuntia kesäkauden aikana.

Kesätyöseteli on tarkoitettu 15–17-vuotiaille nuorille. Kaupunki tukee työnantajaa nuoren palkkakustannuksissa 320 eurolla.

”Kesäsetelinuorelle tulee maksaa työehtosopimuksen mukaista palkkaa tai jos alalla ei ole työehtosopimusta, maksaa työnantaja bruttona vähintään 360 euroa ja lakisääteiset palkan sivukulut”, selventää palveluohjaaja Outi Söderman-Juvani BusinessOulun työllisyyspalveluista.

Nuoret, jotka on syntyneet 1.5.2002–30.4.2005, saavat kesätyösetelin koulunsa opinto-ohjaajilta ennen hiihtolomaviikkoa.

”Jos nuori ei ole koulussa tai hän opiskelee toisella paikkakunnalla, setelin voi noutaa Byströmin Ohjaamosta”, Söderman-Juvani ohjeistaa.

Kesätyöseteli on koko Oulun kaupunkiseudun työnantajille

Kesätyösetelillä voivat työllistää yritykset ja kolmannen sektorin toimijat, jotka toimivat Oulussa, Hailuodossa, Iissä, Kempeleessä, Limingassa, Lumijoella, Muhoksella ja Tyrnävällä.

Kesätyösetelit voivat johtaa myös pitempiin työsuhteisiin.

”Meillä on jokaisessa Oulun alueen ravintolassa 2–3 kesätyöpaikkaa. Aika usein nuori jää töihin kesällä pidemmäksikin ajaksi ja moni jää työskentelemään myös syksyllä koulun ohella”, kertoo onnistuneista rekrytoinneista kenttäpäällikkö Tytti Juntikka Hesburger Oy:stä.

Kesätyösetelit jaetaan nuorille lähipäivinä

  • Kesätyösetelistä löytyy tietoa kaupungin verkkosivuilta www.ouka.fi/kesatyo
  • Kesätyö on tehtävä ajalla 1.5.–30.9.2020.
  • Byströmin Ohjaamo sijaitsee osoitteessa Hallituskatu 5a

 

Lue myös