Kesällä Oulussa voi hypätä riksan kyytiin!

Ensi kesänä Oulun katukuvaan ilmestyvät riksat. Kuva: Biketaxi.

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Ouluun saapuu kesäksi kymmenen sähkökäyttöistä riksaa eli pyörätaksia. Taksien takana on yritys nimeltään Biketaxi, joka on laajentanut toimintaansa Kuopiosta muuallekin Suomeen.

”Ouluun meille tulee 12–14 työntekijää ajajiksi, ja olemme parhaillaan heitä rekrytoimassa. Pyörätaksit toimivat Oulussa toukokuun alusta syyskuun loppuun siten, että touko- ja syyskuussa ajellaan vain viikonloppuja ja sitten varsinaiset kesäkuukaudet ajetaan joka päivä”, kertoo yrittäjä Miika Keihänen.

Riksoille omat pysäkit

Riksoja varten Ouluun tulee kaksi pysäkkiä, joiden paikat sovitaan kevään kuluessa. Lisäksi riksan voi tilata puhelimella tai kohta julkaistavalla mobiilisovelluksella.

Toki lennostakin voi pyörätaksin itselleen varata, jos se on vapaana. Hintaa riksamatkasta veloitetaan euron minuutilta, joten keskustassa liikkuminen on varsin edullista.

”Viidellä eurolla liikkuu noin kilometrin, joten esimerkiksi ikäihmiset voivat hyödyntää riksaa vaikkapa kauppamatkalla. Meillä on kyytiin otettu joskus mattorulliakin”, nauraa Miika.

Toimintasäde on neljästä kymmeneen kilometriin, joten riksalla voi hurauttaa kotiin vähän kauemmaksikin.

”Oulussa on aika tasaista, kun vertaa Kuopioon. Oulussa pitempikin matka on kevyempi, sillä Kuopiossa pitää joka kerta ajaa ainakin yksi mäki ylös ja alas. Myös Oulun baanat ovat erinomaisia hyödyntää riksalla ajossa. Pyörätaksi ajaa aina kevyen liikenteen väylällä, mutta myös ajoradan oikea laita tulee kyseeseen tilanteessa, jossa pyörätietä ei ole.”

Riksakuskien rekrytointi on parhaillaan käynnissä. Kuva: Biketaxi