Kaupunkifoorumi Oulussa lokakuussa – aiheina kansainvälinen vuorovaikutus, kaupunkikeskustojen tulevaisuus ja kestävän talous

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Minna Mäki-Heikkilä

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kaupunkifoorumin ensimmäisen päivän avaa ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen ja toisen päivän avaajana toimii elinkeinoministeri Mika Lintilä. Puheenvuoroja kuullaan myös Mari Vaattovaaralta, Stuba Nikulalta ja Helena Petäistöltä sekä Beatriz Garcialta ja Oriana Romanolta.

”Kaupunkien kehittämiseen ja tulevaisuuden näkymiin tähyävä foorumi on suunnattu erityisesti julkisen hallinnon asiantuntijoille, luottamushenkilöille ja päättäjille, mutta tapahtumaan voi toki osallistua myös kuka tahansa aiheista kiinnostunut”, kertoo kehittämispäällikkö Claes Krüger Oulun kaupungilta.

Foorumi järjestetään Tullisalissa, osoitteessa Tyrnäväntie 16. Osallistumismaksu on 150 euroa ja tilaisuuteen voi ilmoittautua oheisen linkin kautta:

https://verkkokauppa.ouka.fi/fi/oulun-kaupungin-tapahtumat

Tilaisuus järjestetään terveysturvallisesti koronatilannetta koko ajan seuraten.

Kaupunkifoorumin ohjelma

Tiistai 12.10.2021

Juontajana toimittaja Piia Pasanen

9.45 Kahvia tarjolla

10.15 Tervetuloa Ouluun!
Päivi Laajala, kaupunginjohtaja, Oulu

10.30 Avauspuheenvuoro
Krista Mikkonen, ympäristö- ja ilmastoministeri

10.45 Miten voi kaupungin kehittäminen?
Mari Vaattovaara, professori, Helsingin yliopisto

Paneeli

Mari Vaattovaara, professori, Helsingin yliopisto
Marja-Riitta Pihlman, ylijohtaja, työ- ja elinkeinoministeriö
Pekka Timonen, kaupunginjohtaja, Lahti
Ari Pauna, toimitusjohtaja, Suomen Hypoteekkiyhdistys, Suomen AsuntoHypoPankki Oy

Keskustelua

12.15 Lounastauko, musiikkia

13.15 TEEMA I: KANSAINVÄLISEN VUOROVAIKUTUKSEN UUSI JÄRJESTYS

KEYNOTE: What Future for Festivals? Can we live without mega events?
Beatriz Garcia, Dr., Department of Communication and Media, University of Liverpool

Oulu2026 – Kulttuuri-ilmastonmuutos alkaa pohjoisesta
Piia Rantala-Korhonen, johtaja, Oulun kaupunki

Tutkimusnäkökulma: Oulu2026 kaupungin kehittäjänä
Mervi Luonila, erikoistutkija, Cupore
Vappu Renko, tutkija, Cupore

14.45 Kahvitauko

15.15 TEEMA II: MILTÄ NÄYTTÄÄ KAUPUNKIKESKUSTOJEN TULEVAISUUS?

KEYNOTE: Kaupunkikeskustan estetiikka – mitä se on ja mistä se kumpuaa?
Sanna Lehtinen, tutkija, Aalto-yliopisto

15.45 Pitovoimasta lumovoimaan?
Stuba Nikula, toimitusjohtaja, Helsingin tapahtumasäätiö

16.05 Ilmakitaran MM-kisat
Hanna Ikonen, tuottaja, Airnest Productions Oy

16.15 Uudenlainen kaupunkikeskusta
Leena Vuotovesi, toiminnanjohtaja, Oulun Liikekeskus ry

Keskustelua ja yhteiskuva

16.45 Kuljetus keskustaan

19–20.30 Kaupungin vastaanotto

Radisson Blu (Hallituskatu 1)

Keskiviikko 13.10.2021

Juontajana toimittaja Piia Pasanen

9.00 Päivän avaus, kulttuuriesitys

TEEMA III: KAUPUNGIT KESTÄVÄN TALOUDEN MUUTOSVOIMANA

9.15 Kaupungit aktiivisen kansainvälisyyden ajassa
Mika Lintilä, elinkeinoministeri

9.45 Kaupungin rooli kestävän talouden edistäjänä
Mirja Vehkaperä, Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja

10.00 KEYNOTE: The Circular Economy in Cities: an OECD perspective
Oriana Romano, Head of Unit, Water Governance and Circular Economy in Cities in the OECD Centre for Entrepreneurship, SMEs, Cities and Regions

Asiantuntijapuheenvuorot

Viable Cities – Climate City Contracts in Sweden
Olga Kordas, Director, Viable Cities

Pohjoisen kestävä kasvu
Arto Maaninen, yhteistyösuhteiden rehtori, Oulun yliopisto

Keskustelu

11.30 KEYNOTE: Elämäni kaupungit

Helena Petäistö, toimittaja
12.00 Seuraavan järjestäjäkaupungin puheenvuoro