Kaupunginvaltuusto päätti: palveluiden ulkoistamiset etenevät

Kaupunginvaltuusto kokousti maanantaina. Kuva syyskuun kokouksesta. Kuva: Sanna Krook.

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Annu Maarit Höttönen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kaupunginvaltuusto kokoontui tänään klo 17. Asialistalla oli kaupungin teettämän ulkoisen arvioinnin jatkotoimia eli säästötoimenpiteitä. Kyseessä ovat viime viikolla huomiota herättäneet ICT-palveluiden ulkoistaminen, ateria- ja puhtauspalveluiden kokonaisulkoistaminen ja koulusihteeripalveluiden tuottaminen tulevaisuudessa.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi, että koulusihteeripalvelut tuotetaan ensi vuoden alusta alkaen Monetra Oulu Oy:n palveluna ja siirto toteutetaan liikkeen luovutus menettelyn mukaisesti.

Valtuusto päätti myös, että ICT-palveluiden liikkeenluovutusta in house -toimijoille tai markkinatoimijoille valmistellaan. Kaupunginhallitus päättää liikkeenluovutuksesta selvityksen jälkeen.

Ateria- ja puhtauspalveluiden osalta päätettiin, että ne kilpailutetaan ulkoisilta markkinoilta. Päätöksen liikkeenluovutuksesta tekee kaupunginhallitus palvelukilpailutuksen jälkeen. Mikäli tarjous ei täytä palveluille ja liikkeenluovutukselle asetettuja tavoitteita, voidaan kilpailutus keskeyttää. Oulun Tilapalvelut -liikelaitoksen ateria- ja puhtauspalvelutuotannon henkilöstö siirtyy kokonaisuudessaan liikkeenluovutuksella kilpailutuksen voittaneelle palveluntuottajalle.

Lue myös