Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Vehkaperä: Ruusuista talouskuvaa ei voi luoda

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Minna Mäki-Heikkilä

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kaupunginhallituksen tekemät muutokset kaupunginjohtajan esitykseen ovat aiheuttaneet keskustelua, viimeisempänä Oulun teatterin tuen leikkaaminen.

”Kohu ja keskustelu osoittavat sen, miten oikeasti on vaikeaa löytää säästökohteita”, kertoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mirja Vehkaperä.

Asiat päätetään äänestämällä, jos kompromissia ei löydy. Näin kävi veroprosentin korottamisesityksen kohdalla.

”Väännän puheenjohtajana niin kauan, että saadaan kompromissi, mutta joskus käy niin, että täytyy äänestää.”

Oulun poliittinen ilmapiiri on myös saanut julkista keskustelua osakseen. Vehkaperä ei kuitenkaan koe, että ilmapiiri olisi kiristynyt ryhmien välillä vaan tulevaisuuden rakentamista jatketaan kaikkien kanssa.

”Kritiikkiä tulee aina eikä kaikkea voi miellyttää. Oulun pito- ja vetovoiman takia on tehtävä uusia avauksia ja joskus on otettava riskejä.”

Kuinka huolissaan pitäisi olla Oulun taloudesta?

Oulussa puhutaan säästötoimista ja isoja esityksiä on jo tehty. Pitäisikö oululaisen olla huolissaan?

”Kyllä pitää olla huolissaan. Ei voida elää yli varojen. Joudumme vieläkin hakemaan säästökohteita. Jokainen kuntalainen joutuu varmasti kokemaan jonkun säästötoimenpiteen.”

Vehkaperä antaa yliopiston suunnitelmille tilaa ja aikaa.

”En voi potkia vastaan ulkopuolisten hakijoiden ja investoijien mahdollistamista. Suunnittelulle on annettu aikataulu, ja myöhemmin nähdään, mitä se tarkoittaa kaupungille.”

Oulu tekee parhaillaan brändityötä. Vehkaperän mielestä Oulussa pitää puhua lapsista ja nuorista, luonnosta, asumisesta ja mahdollisuuksista.

”Meillä on city-vihreyttä, kaupunkihypetystä, luontoa ja maaseutua. Oulu on täynnä osaamista.”