Kaupungin verkkosivuja kehitetään selkeämmäksi

Kaupungilla on arvion mukaan yli 10 000 verkkosivua.

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Annu Maarit Höttönen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Julkisten verkkosivujen tulee olla saavutettavia 23.9.2020 mennessä. Oulun kaupunki tekee töitä sen eteen, että kaupungin verkkopalvelut olisivat kaikille esteettömästi käytettävissä.

”Tällä hetkellä tarkistamme eri verkkopalveluiden saavutettavuutta eli sitä, pystyvätkö erilaiset ihmiset käyttämään sivuja ja toimimaan verkkopalvelussa, esimerkiksi täyttämään lomakkeita pelkällä näppäimistöllä. Sisältöjä on muutettu ja muutetaan selkeämmäksi muun muassa kaupungin virallisella ouka.fi-sivustolla”, kertoo kaupungin internet-sivuista vastaava Martti Holma.

”Oulun kaupungin henkilökunnalle on järjestetty koulutuksia jo useamman vuoden ajan selkeistä verkkopalveluista ja saavutettavasta sisällöntuotannosta.”

Kaupungin saavutettavuusvastaava Minna Bimbergin tehtävänä on koordinoida saavutettavuustyötä, auttaa henkilökuntaa saavutettavuusasioissa, hankkia koulutuksia ja olla mukana varmistamassa uusien hankittavien verkkopalvelujen saavutettavuus.

”Saavutettavuustyö on pitkäjänteistä ja jatkuvaa. Saavutettavuusasioista on pyritty kertomaan mahdollisimman laajasti ja se yritetään ottaa huomioon kaikessa tekemisessä”, Bimberg toteaa.

Suomessa saavutettavuuden valvonnasta vastaa Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Lisätietoa ja opastusta virasto tarjoaa osoitteessa www.saavutettavuusvaatimukset.fi.

Viime vuonna voimaan tulleen digipalvelulain mukaan kaikkien julkisten verkkosivujen tulee olla saavutettavia 23.9.2020 mennessä.