Kauppahallin kauppiaat valmiina – ovet avataan asiakkaille huomenna

Kauppahalli avaa ovensa huomenna torstaina, ja kauppiaat odottavat innokkaina. Torin Kahvilamakasiinia pyörittävä Arto Hyväri avaa kahvion nyt myös halliin. Kuvat: Tero Suutari

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kauppahallin talotekniset järjestelmät on uusittu, minkä takia muun muassa lattiat on käytännössä jouduttu purkamaan kokonaan ja rakentamaan uudestaan. Teknisiä järjestelmiä varten on tehty myös jonkin verran uutta tilaa. Keskeisimpiä asioita remontissa oli nykyaikaisen ilmanvaihtojärjestelmän rakentaminen.

Tavanomaiseen korjauskohteeseen verrattuna kauppahallin remontti on pitänyt sisällään paljon enemmän käsin tehtävää työtä. Edellä mainittujen toimenpiteiden lisäksi vanhoja, olemassa olevia rakenteita on kunnostettu monenlaisin restaurointimenetelmin.

Valtakunnallisestikin harvinaislaatuisen, pian 120-vuotiaan rakennuksen remontti tuli käsitöineen päivineen maksamaan vajaat viisi miljoonaa euroa.

Oulun liikekeskuksen toiminnanjohtaja Jarmo Hagelberg esittelee tyytyväisenä Kauppahallin konehuoneen uutta tekniikkaa.

Makasiiniyrittäjä palaa halliin

Uusitussa kauppahallissa on yhteensä 13 myymäläpaikkaa. Uusia kauppiaita ovat muiden muassa Kolme Tähteä Oy, Buca-Rest Oy (Puistola Bakery), Ruoveden Herkku ja Torin Kalaherkku. Oululaista pitkän linjan kauppahalliperinnettä puolestaan edustaa Pekurin kalaliike yli 40 vuoden kokemuksellaan. Pari vuokrapaikkaa on vielä vapaanakin.

Yksi kauppahallissa aloittavista uusista yrittäjistä on Kahvilamakasiinia torilla Ahti Häyrysen kanssa pyörittävä Arto Hyväri.

”Kauppahallissa olen 15-vuotiaana ollut töissä torimyyjänä. Nyt 51-vuotiaana palaan sinne takaisin”, Hyväri toteaa huvittuneena.

22 vuotta toiminut Kahvilamakasiini laajentaa toimintaansa kauppahallin Toripolliisin puoleiseen päätyyn, johon avataan 60-paikkainen Kauppahallin Kahvila.

Punaisen aittarakennuksen Kahvilamakasiini on pitänyt ovensa kiinni talvisin tammikuusta maaliskuuhun. Nyt yrittäjien kahvilatoiminta jatkuu vuoden ympäri.

Perinteet jatkuvat kahvilassakin

Hyväri lupailee, että Kauppahallin Kahvila osittain jatkaa samalla paikalla ennen toimineen yrittäjän konseptia.

”Aamupalaksi tarjoillaan riisipuuroa sopan kera. Lounaaksi on lohikeittoa ja rieskaa. Tiettyinä päivinä on porokeittoa ja rössypottua. Munkit leivotaan käsityönä itse. Kauppahallin muiden yrittäjien tuotteita hyödynnämme ja jalostamme niitä myytäväksi, kuten olemme tehneet jo aitan puolella.”

Kauppahallin Kahvilalla on A-oikeudet, joten siikavoileivän kaveriksi voi napata vaikkapa valkoviinilasin, Hyväri vinkkaa.

”Syksyn mittaan sitten nähdään, miten homma lähtee eteenpäin ja ideat kehittyvät sitä mukaa”, yrittäjä miettii.

Arto Hyväri, kahvilaemäntä Katri Kaakinen sekä toiminnanjohtaja Jarmo Hagelberg odottavat avajaisia innokkaina.

Muista noudattaa korona-ohjeita:

– Kauppahalliin otetaan kerralla sisälle noin 80 henkilöä, mikä on puolet normaalista sallitusta asiakasmäärästä

– Avajaisvieraiden tulee saapua tapahtumaan täysin terveinä

– Lähikontaktia tulee välttää, ja turvavälin tulee olla vähintään yksi metri

– Lähikontaktin kesto saa olla enintään 15 minuuttia

– Kauppahalliin tullessa noudatetaan ohjeistuksen mukaista kulkusuuntaa

– Virastomestarit valvovat yhtäaikaista asiakasmäärää sekä ohjeistavat tarvittaessa asiakkaita odottamaan sisäänpääsyä

 

 

Lue myös