Kansainvälinen vertailu kertoo: Oulun yliopisto vahva kestävän kehityksen edistäjä

Tänä vuonna kyseinen selvitys arvioi yli 1100 yliopistoa, joten Oulun yliopiston sijoitus on hyvä. Kuva: Oulun yliopisto

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Times Higher Education University Impact 2020 -vertailussa tutkitaan yliopistojen vaikuttavuutta YK:n 17 kestävän kehityksen tavoitteessa, joilla pyritään ihmisten, ympäristön ja talouden hyvinvoinnin edistämiseen.

Oulun yliopisto ylsi Suomen ykköseksi kolmessa tavoitteessa: hyvä terveys ja hyvinvointi, laadukas koulutus sekä ihmisarvoinen työ ja talouskasvu.

Lisäksi Oulu oli jaetulla 1. sijalla kolmessa muussa tavoitteessa, jotka olivat ”sukupuolten tasa-arvo”, ”kestävä teollisuus, innovaatiot ja infrastruktuurit” sekä ”kestävät kaupungit ja yhteisöt”. Viime vuonna ykkössijoituksia oli vain yksi.

Helsinki antoi sijaa Oululle

Suomalaisyliopistojen kokonaisvertailussa Oulun yliopisto nousi jaetulle sijalle 3. yhdessä kolmen muun yliopiston kanssa. Viime vuoden vertailussa Oulu päätyi sijavälille 5-6. Nousua selittää osin se, ettei Helsingin yliopisto osallistunut tänä vuonna University Impact vertailuun.

Tavoitteiden toteutumisessa yliopistojen toimintaa arvioitiin useista eri näkökulmista. Muun muassa kestävä teollisuus, innovaatiot ja infrastruktuurit -tavoitteessa kysyttiin spin-offien lukumäärää, tutkimusrahoituksen määrää sekä akateemisen henkilökunnan määrää. Lisäksi huomioitiin, kuten muissakin tavoiteteemoissa, tavoitteeseen liittyvät tutkimusjulkaisut.

Mukana yli 1100 yliopistoa

Kansainvälisessä vertailussa lähes kaikkien suomalaisyliopistojen sijoitus heikkeni. Oulun yliopisto sijoittui nyt sijavälille 301-400. Pääosin tämä johtui siitä, että vertailussa oli tänä vuonna mukana useita satoja yliopistoja aikaisempaa enemmän. Tänä vuonna arvioitiin yli 1100 yliopistoa.

Oulun yliopisto edistää tavoitteellisesti kestävää kehitystä koulutuksen, tutkimuksen, yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ja kampuskehittämisen toimin. Yliopisto on sitoutunut arvoissaan toimimaan vastuullisesti yhteiskuntaa ja ympäristöä kohtaan, etsimään ratkaisuja maapallon resurssien kestävään käyttöön ja tekemään ekologisesti vastuullisia valintoja omissa toiminnoissaan.

Tutkimuksessa kestävän kehityksen vahvuusalueita ovat luonnonvarojen kestävä ja vastuullinen käyttö, bio- ja kiertotalous, ympäristötekijöiden vaikutus terveyteen, muuttuvan ympäristön tutkimus arktisella ja boreaalisella vyöhykkeellä sekä globalisaation ja ympäristömuutoksen vaikutukset ihmisten vuorovaikutukseen ja yhteisöihin.