Kaksi kertaa rokotettu välttää koronatestin ja karanteenin Pohjois-Pohjanmaalla

Tehosterokotteen ottamalla välttyy karanteeneilta ja koronatesteistä. Kuva: arkisto

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Torstaista 2. syyskuuta alkaen kaksi rokotusannosta saaneen henkilön ei tarvitse Pohjois-Pohjanmaalla hakeutua flunssaoireissa koronatestiin, ellei hänellä ole tiedossa altistumista koronavirukselle viimeisen kahden viikon ajalta, eikä hän työskentele sosiaali- tai terveysalalla.

Koronatestejä otetaan edelleen voinnin huononemisen takia hoidontarpeen arviointiin hakeutuvilta henkilöiltä, vaikka heillä olisikin kaksi rokotetta. Rokottamattoman tai vain yhden rokoteannoksen saaneen henkilön tulee edelleen hakeutua koronatestiin, jos hänellä on koronavirusinfektioon sopivia oireita eikä hän ole aikaisemmin sairastanut koronaviruksen aiheuttamaa tautia tai taudin sairastamisesta on aikaa yli kuusi kuukautta.

Oireettomia tai viimeisen kuuden kuukauden aikana koronavirustaudin sairastaneita henkilöitä ei pääsääntöisesti testata.

Kaksi rokotetta vapauttaa karanteenista

Kahteen kertaan rokotettuja henkilöitä ei aseteta enää karanteeniin, vaikka he olisivat olleet sairastuneen kanssa lähikontaktissa, jos toisen rokoteannoksen saamisesta on kulunut vähintään viikko.

Koronarokotteita on Pohjois-Pohjanmaalla saatavilla hyvin. Ensimmäisen ja toisen rokoteannoksen suositeltu annosväli on alueella tällä hetkellä kahdeksan viikkoa, kun se aikaisemmin oli 8 -12 viikkoa. Käytännössä alueen kunnat vastaavat asukkaidensa rokotuksista, joten ennen aikaistettuun rokotukseen hakeutumista kannattaa tarkistaa omassa kunnassa sillä hetkellä voimassa oleva käytäntö. Tähän mennessä 79,5 prosenttia alueen yli 12-vuotiaista on saanut ainakin yhden rokoteannoksen. Toisen rokoteannoksen saaneita yli 12-vuotiaista on nyt 52,7 prosenttia.