Jouluiloa voi jakaa lahjoituksilla – perinteiset keräykset auttavat heikoimmassa asemassa olevia
Joulupata-keräys on järjestetty Suomessa joka joulun alla jo lähes 120 vuoden ajan. Nykyisin suuri osa lahjoituksista tulee sähköisiä kanavia pitkin. Kuva: Pelastusarmeija
Taloudelliset huolet korostuvat monien ihmisten elämässä erityisesti joulun alla. Sekä seurakuntien diakoniatyössä että Pelastusarmeijassa on havaittu, että perinteisten joulukeräysten tuottamalle avulle on nyt suuri tarve.
”Elämän perustarpeiden, kuten sähkön sekä ruoan korkeat hinnat, ovat vaikeuttaneet ihmisten taloudellista tilannetta. Muuttunut maailman tilanne koskettaa jokaista, osaa suoraan ja toisia viiveellä. Erityisesti nyt, kun epävarmuus tulevaisuudesta sekä kyvystä jaksaa korostuu, tarvitsemme yhteistä vastuuta ja lähimmäisenrakkautta” sanoo diakoniatyöntekijä Marja Posio Oulun seurakuntayhtymän tiedotteessa.
Joulun alla heikommassa asemassa olevia kaupunkilaisia voi auttaa esimerkiksi lahjoittamalla seurakuntien Ouluilo-keräykseen, joka alkoi syyskuussa ja jatkuu vuoden loppuun. Lahjoitusvaroilla tuetaan diakoniatyötä, joka auttaa ihmistä tilanteessa, jossa muut etuudet ja sosiaalitoimen tuki eivät riitä, ja lahjoituksilla rahoitetaan myös työttömien ja vähävaraisten ruokailuja.
Diakonia ei lahjoita asiakkaalle rahaa, vaan Ouluilon kautta kerätyt varat käytetään taloudellisen avustuksen muodossa esimerkiksi laskun maksamiseen, ruokalahjakorttiin tai taloustavaroiden hankintaan. Diakonia antaa tämän lisäksi myös henkistä ja hengellistä tukea.
Ouluilo-keräys kestää vuodenvaihteeseen asti. Keräystuotto käytetään lyhentämättömänä kirkon diakoniatyöhön.
Joulupadat pian kaduilla
Myös Pelastusarmeijalle yleinen taloudellinen tilanne ja säästötoimet ovat tuoneet lisää avustusten hakijoita.
”Entistä useammat ihmiset kääntyvät Pelastusarmeijan puoleen voidakseen järjestää joulun perheelleen. Usein kyse on yksinkertaisista perusasioista – ruokaa joulupöytään ja kenties lapsille joululahja”, Pelastusarmeijasta kerrotaan.
Pelastusarmeijan perinteiset joulupadat ovat kaduilla 13.–23. joulukuuta. Rahalahjoituksia keräykseen voi tehdä jo nyt osoitteessa joulupata.fi. Pelastusarmeijan mukaan jo puolet keräykseen annetuista rahalahjoituksista tulee sähköisten maksukanavien kautta.
Keräystuotot auttavat vähävaraisia lapsiperheitä, yksittäisiä ihmisiä ja vanhuksia kotimaassa. Pelastusarmeijan työpisteet eri puolilla Suomea jakavat apua pääasiallisesti ruokakasseina ja lahjakortteina. Näin varmistetaan, että apu menee perille.
Joulupata-keräyksen keräystavoite on tänä vuonna miljoona euroa, ja Pelastusarmeijan mukaan keräyskulut pyritään pitämään mahdollisimman pieninä.
Joulupata-keräys järjestetään yli 30 maassa. Suomessa keräys on järjestetty yhtäjaksoisesti vuodesta 1906 alkaen.
Muita keräyksiä
Joulukeräyksiä järjestävät Suomessa seurakuntien ja Pelastusarmeijan lisäksi muutkin tahot, esimerkiksi Joulupuu ry, Pelastakaa Lapset ry sekä Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti, joilla on Ylen kanssa yhteistyössä toteutettava Hyvä joulumieli -keräys.
Joulupuu ry:llä ei ole tänä vuonna Oulussa varsinaista Joulupuu-keräystä, mutta sähköiseen eJoulupuu-keräykseen lahjoittamalla voi auttaa Oulun alueen perheiden lapsia ja nuoria.
Hope Oulun joulukeräys jatkuu vielä 8. joulukuuta saakka.
Yhteisvastuukeräyksellä Oulussa yli 71 000 euroa nuorten hyväksi
- Oulun seurakunnissa kerättiin tänä vuonna 71 636 euroa Yhteisvastuukeräykselle. Tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen kohteena ovat nuoret, jotka kokevat syvää yksinäisyyttä tai ovat vaarassa syrjäytyä, menettää elämänhallintansa tai mahdollisuuden hyvään elämään. Keräyksellä tuetaan nuoria sekä Suomessa että maailman katastrofialueilla.
- Yhteisvastuu juhlii ensi vuonna 75-vuotista taivaltaan. Myös ensi vuonna Yhteisvastuukeräyksen kohteena ovat nuoret ja keräyksen kumppanina ovat Suomen Partiolaiset. Keräys käynnistyy sunnuntaina 2. helmikuuta.