Ikääntyneiden kuntouttava päivätoiminta käynnistyy jälleen

Ikäihmisten tuikitärkeät kuntouttavat aktiviteetit pystytään asteittain jälleen käynnistämään koronatauon jälkeen.

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Koronaepidemian ehkäisytoimet saivat aikaan sen, että hoivakotien piirissä järjestettävät aktiviteetit jouduttiin vähentämään minimiin tartuntariskin vuoksi. Nyt osassa toimipisteissä voidaan esimerkiksi kuntouttava päivätoiminta ottaa takaisin arkeen.

Aloituksessa hoivakotien on kuitenkin huomioitava ryhmäkoot, tilat ja muut koronaan liittyvät suositukset. Esimerkiksi päivätoimintakertoja on vähennetty, jotta ryhmäkoot voidaan pitää turvallisina sekä osassa hoivakoteja tiloja sijoitellaan väliaikaisesti koronavastaanottojen käyttöön. Muun muassa Haukiputaalla, Yli-Iissä ja Ylikiimingissä ei vielä voida päivätoimintaa aloittaa.

”Yli-Iissä ja Ylikiimingissä päivätoiminta järjestetään palvelukodin tiloissa ja saman henkilöstön pitämänä, eli ne ovat osa-päivätoimintoja. Korona ohjeistus edellyttää toimintaan eriytettyjä tiloja ja ruokailun järjestämistä niin että riskejä ei synny vakituisille asiakkaille. Tätä ei pystytä tilojen ja henkilöstön osalta siis toteuttamaan huomioiden infektiolääkärin ohjeet”, tarkentaa palvelupäällikkö Jaana Isopahkala.

Haukiputaalla seurataan koronatilannetta

Haukiputaan päivätoiminta avautuu aikaisintaan kuukauden kuluttua, koska koronavastaanotto toimii samoissa tiloissa. Haukiputaalla ei koronavastaanotto ole päivätoiminnan tiloissa, vaan sinne on siirtynyt vastaanoton henkilöstöä koronavastaanoton tieltä.

”Eli meidän vastaanottotiloihin on laitettu koronavastaanotto ja niin sanottua puhdasta vastaanoton toimintaa on siirretty muun muassa päivätoiminnan tiloihin. Päivätoiminnan avautuminen on vielä epävarmaa, sillä suunnitellut tilat voivat vielä mennä koronanäytteiden ottotiloiksi”, kertoo palveluesimies Miiamaria Kuokkanen.

Päivätoiminta kuntouttaa ja tukee kotona asumista

Kuntouttava päivätoiminta on suunnattu ikääntyneille oululaisille, joiden fyysinen, psyykkinen tai sosiaalinen toimintakyky on alentunut tai vaarassa alentua ja jotka eivät jaksa tai pysty käymään muissa kodin ulkopuolisissa toiminnoissa.

Toiminta on asiakkaan omia voimavaroja arvostavaa, kuntouttavaa ja sosiaalista kanssakäymistä edistävää ja tukee ikääntyneen kotona selviytymistä.

Päivätoimintakeskuksissa voi osallistua ohjattuihin liikuntaryhmiin, kädentaitoryhmiin sekä porinapiiriin. Osallistumaan pääsee kotihoidon, sosiaalityöntekijän tai lääkärin lähetteellä.

Päivätoiminta aloitetaan ensisijaisesti asiakkaille, joilla on palveluun lakisääteinen peruste, mutta kaikkien asiakkaiden tilanne on kartoitettu yksilöllisesti.