Hupisaaren kaltainen leikkipuisto on monien toive – suunnittelussa kuullaan myös käyttäjiä
Kaikkia kuntalaisia toivotaan mukaan leikkipuistojen suunnitteluun. Verkkokyselyt ovat avoinna tällä hetkellä kolmesta leikkipuistosta, linkit kyselyihin löytyvät jutun lopusta. Kuva: Ouka
Kaupunki suunnittelee ja peruskorjaa asuinalueiden leikkipuistoja ympäri Oulun. Suurimmassa osassa leikkipuistoista on vakiovarusteina keinutelineet pienille ja isoille lapsille, jousituotteet, hiekkalaatikko, liukumäet eri-ikäisille sekä kiipeilymahdollisuus. Kaupungilla on parhaillaan avoinna kansalaiskyselyt kolmeen eri leikkipuistoon, joihin jokainen voi jättää toiveensa.
Kun suunnitteluhortonomit Sari Palo ja Päivi Pelkonen ovat työnsä touhussa eli suunnitteluttamassa leikkipuistoja Oulun kaupunkiin, heidän ei onneksi tarvitse olla mietteineen yksin. Peruskorjattaviin ja uusiin leikkipuistoihin on saatu ennen suunnittelua paljon vinkkejä ja toiveita kaupunkilaisilta.
”Ihan jokaista pientä muutosta emme tietenkään osallista, mutta nämä peruskorjaukset ja uudet leikkipuistot ovat sellaisia, joihin haemme asukkailta toiveita ja ideoita”.
Kaupunkilaisten mielestä leikkipuistoissa hauskinta on keinuminen, liukuminen ja kiipeily, toisin sanoen oululaisittain rimpuilu”, kertoo Palo.
Vaijeriliuku vaatii tilaa
Kaikkien toiveissa olisi saada omalle asuinalueelle Hupisaarten kaltainen iso keskusleikkipuisto, mutta sellaista ei voida rakentaa jokaiselle asuinalueelle. Suurin osa kaupungin leikkipuistoista on leikkipaikkoja ja niissä on perusleikkivälineistö: keinutelineet pienille ja isoille lapsille, jousituotteet, hiekkalaatikko, liukumäet eri-ikäisille sekä kiipeilymahdollisuus.
Leikkivälineiden materiaali, väri ja teemat kuitenkin vaihtelevat eri leikkipuistoissa. Niiden lisäksi toivotaan usein myös vaijeriliukua.
”Vaijeriliuku on kiva laite ja kovin suosittu, mutta toki se vaatii aika paljon tilaa, ainakin kolmekymmentä metriä tasaista maastoa ja onhan sillä hintaakin. Yleensä tämä toive voidaan toteuttaa parhaiten suuralueiden leikkipuistoissa”, toteaa Päivi Pelkonen.
”Aikuiset toivoisivat kovasti liikuntavälineitä, jolloin he voisivat liikkua samalla itse, kun lapset leikkivät. Leikkipuistoihin voidaan asentaa vain lasten käyttöön soveltuvia ja turvallisia liikuntavälineitä, jotka täyttävät leikkivälineille asetetut standardit. Onneksi leikkipuistoissa on mahdollista liikkua muutenkin yhdessä lasten kanssa”, vinkkaa Palo.
Kaakkuriin yli kaksisataa vastausta
Osallistettavista leikkipuistoista voi antaa ideoita ja toiveita verkkokyselyiden avulla. Tällä hetkellä avoinna olevat kyselyt koskevat Tuohustulen ja Paraatipuiston leikkipaikkojen peruskorjauksia ja Korvenkylään rakennettavaa uutta leikkipaikkaa. Näihin kyselyihin voi vastata maanantaihin 12. helmikuuta saakka. Kyselyihin tulee useimmiten kymmeniä palautteita, mutta joillakin alueilla leikkipuisto on koettu niin tärkeäksi, että palautteita tulee runsaasti.
”Suurin osallistujamäärä on ollut tänä vuonna rakennettavan Kaakkurin Ojakankaan leikkipuistossa, jossa saimme yli kaksisataa vastausta. Nekin kävimme vielä yksi kerrallaan läpi, vaikka sähköinen kysely tuottaakin erilaisia kaavioita vastauksista.”, kertoo Palo.
Alueen koulut ja päiväkodit ovat erityisen innokkaita osallistumaan suunnitteluun, ja Wilmassa jaettu linkki tavoittaakin hyvin perheet. Tekoälyä hyödyntävässä kyselyssä voi esittää kolme toivetta tai ideaa leikkipuistoon. Tietyt raamit toki on jokaisella rakennettavalla leikkipuistolla, ne rakentuvat sekä vuosittaisen budjetin että leikkipuistojen kehittämissuunnitelman ehdoilla.
Leikkipuistoja osallistetaan vuoden alussa ja suunnittelun aikataulu on keväästä syksyyn rakentamista edeltävänä vuonna. Nyt työn alla ovat vuoden 2025 leikkipuistojen peruskorjaukset ja suunnitelmat.
Kaikkia toiveita ei aina voida toteuttaa, mutta sen vuoksi lähialueiden leikkipuistoja suunnitellaankin vähän erilaisiksi.
”Silloin voi tehdä seuraavaan leikkipuistoon yhdessä vaikka pyöräretken”, hoksauttaa Pelkonen.
Tällä hetkellä avoinna olevat kyselyt leikkipuistoista: