Huikun työsillan rakentaminen täydessä käynnissä Hailuodon kiinteässä yhteysväylässä

Hailuodon puoleiseen päähän tehdään monitoimialus Tuikun avulla työsilta Huikun sillan rakentamista varten. Paraikaa asennetaan paaluja, jonka jälkeen niiden päälle rakennetaan kansi. Kuvat: Väylävirasto

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Hailuodon kiinteän yhteyden rakentaminen etenee. Alueella on näkyvissä niin työnaikaisia kuin lopullisia rakenteita. Veneilijöitä kehotetaan tarkkaavaisuuteen työmaan ympäristössä liikkuessa.

Hailuodon kiinteää yhteyttä on rakennettu kuukauden päivät. Louhepenkereen rakentaminen etenee ripeässä tahdissa, ja myös siltatyöt ovat käynnistyneet. Penkereen rakentamisnopeus vaihtelee vesisyvyyden mukaan. Veneilijöitä kehotetaan huomioimaan muuttuvat olosuhteet alueella liikkuessaan.

Yhteyden Hailuodon puoleiseen päähän tulevan Huikun sillan rakentamista varten merelle tehdään työsilta monitoimialus Tuikulta käsin. Paraikaa asennetaan työsillan paaluja, minkä jälkeen rakennetaan työsillan kansi.

Lisäksi olemassa olevaa meriväylää muutetaan lähiviikkoina vesiluvan mukaisesti kulkemaan nykyisen veneväylän eteläpuolelta. Meriväylän kohdalle työsiltaan jätetään veneilyaukko, joka on käytössä töiden ajan.

kaavakuva veneilyaukosta

Aukko tullaan merkitsemään selvästi merkeillä ja valoilla.

Syksyllä veneaukko Riutunkariin

Penkereen rakentaminen etenee mantereen puolelta Riutusta merelle päin. Riutun sillan rakentamista varten rakennetaan työnaikainen penger, joka puretaan pois sillan valmistumisen jälkeen. Siltapaikan jälkeen siltojen välisen maantieosuuden rakentaminen jatkuu louhepenkereenä.

Noin 1,5 kilometrin päähän Riutunkarin rannasta tulee penkereeseen loppusyksystä veneilyaukko. Veneilyaukon leveys on 5 metriä ja korkeus 2,5 metriä keskivedestä. Aukko tullaan merkitsemään selvästi merkeillä ja valoilla.

hailuodon yhteyden paalutuskaaviokuva

Paraikaa asennetaan työsillan paaluja, minkä jälkeen rakennetaan työsillan kansi.

Valmista loppuvuodesta 2026

Hailuotoon rakennetaan nykyisen lauttayhteyden korvaava kiinteä maantieyhteys Oulun Riutunkarin ja Hailuodon Huikun välille. Noin 8,4 kilometriä pitkä kiinteä yhteys sisältää pengertieosuuden ja Huikun ja Riutun pitkät sillat.

Kiinteällä yhteydellä parannetaan Hailuodon valtakunnallista ja seudullista saavutettavuutta. Yhteys mahdollistaa entistä sujuvammat yhteydet Hailuotoon suuntautuvalle henkilö- ja tavaraliikenteelle sekä paikalliselle elinkeinotoiminnalle ja laajentaa Hailuodon työssäkäyntialuetta.

Yhteyden rakentaminen vie kokonaisuudessaan noin kaksi ja puoli vuotta. Tavoitteena on, että Hailuodon kiinteä yhteys on käytössä loppuvuodesta 2026.

Väylävirasto vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta.