Hoivatyössä jaksamiseen ja hoivatyön laatuun etsitään uusia ratkaisuja

Hoivatyössä on syytä panostaa henkilöstön jaksamiseen, koska siitä hyötyvät etenkin hoidettavat. Kuva:kaupungin kuva-arkisto

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

”Yhdessä kehittämällä voimme vastata alueen haastaviin tilanteisiin paremmin. Kaikkien tavoitteena on ikäihmisten laadukas ja onnellinen elämä ja hoivatyötä tekevien hoitajien jaksamisen tukeminen”, kuvaa projektipäällikkö Pasi Tauriainen Diakista.

Laatuhoiva-hankkeen tarkoituksena on tarjota uusia työtapoja, näkökulmia ja osaamisen kehittämistä tehostetun palveluasumisen ja kotiin vietävien palveluiden organisaatioissa.

”Tukemalla työntekijöiden työkykyä ja työssä jaksamista voidaan myös parantaa työn laatua ja tuloksellisuutta ikääntyvien hoitotyössä. Hyvinvoiva palveluja tarvitseva tai ikääntynyt ihminen tarvitsee hyvinvoivan hoitajan”, Tauriainen sanoo.

Myös yrityksiä mukana

Konkreettisena esimerkkinä hoivatyössä jaksamisessa on lisäkoulutuksen saaminen. Hankkeen tarkoituksena on järjestää tilaisuuksia, joiden teemat liittyvät hoitotyön asiantuntijuuteen, johtamiseen ja esimiestyöhön, hyvinvoivaan työyhteisöön sekä yhteisöllisyyden kokonaisuuksiin.

”Ensimmäiset webinaarit ovat käynnistymässä ja yhteistyöt rakentumassa. Ilahduttavan moni yritys on valmis panostamaan henkilöstönsä hyvinvointiin ja osaamiseen. Esimerkiksi voimavaravalmennus on uusi konsepti, jota hanke tarjoaa työyhteisöille”, kertoo hankkeessa asiantuntijana toimiva Gitta Palomäki Kajaanin ammattikorkeakoulusta.

Muita koulutusten aiheita ovat esimerkiksi turvallinen lääkehoito, muistisairaan kohtaaminen, fyysinen työkyky ja työstä palautuminen. Koulutuskokonaisuuksia on yhteensä kuusi erilaista.

Mikä on Laatuhoiva-hanke

– hallinnoi Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak), osatoteuttajina hankkeessa ovat Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK), Oulun ammattikorkeakoulu (OAMK) ja Oulun seudun koulutuskuntayhtymä (OSAO)
– saa rahoitusta Euroopan sosiaalirahastolta
– tavoitteena on sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden työkyvyn ja työssä jaksamisen tukeminen ja sitä kautta työn laadun ja tuloksellisuuden kehittäminen ikääntyvien hoitotyössä
– kohderyhmiä ovat Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin alueen hoiva-alan pien-, mikro- ja keskisuuret palveluntuottajat
– kesto on 1.9.2020–31.8.2022
Lisätietoja osoitteessa https://laatuahoivatyohon.fi sekä www.facebook.com/laatuahoivatyohon #laatuahoivatyohon.