Hintan vesilaitoksen laajennus turvaa oululaisten vedensaantia – kaavamuutos sai lainvoiman
Laajennuksen kustannusarvio on noin 30 miljoonaa euroa ajoittuen pääosin vuosille 2025–2026. Kuva: Ouka
Pitkään valmistelussa ollut Hintan vesilaitoksen laajennus etenee. Laajennuksesta tehty valituslupa on kumottu korkeimmassa hallinto-oikeudessa ja laajennuksen rakentaminen voidaan aloittaa.
Vesilaitoksen laajennusta varten laadittiin kaavamuutos, jonka Oulun kaupunginvaltuusto hyväksyi helmikuussa 2022. Kaavasta tehtiin valitus, joka hylättiin Pohjois-Suomen hallinto-oikeudessa. Valittaja haki valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta, joka hylkäsi valituslupahakemuksen 7. kesäkuuta 2024. Kaava on siten saanut lainvoiman.
Oulun kaupungilla ja Oulun Vesi -liikelaitoksella on akuutti tarve toteuttaa kaupungin elinvoimaa turvaava laitoslaajennus. Kohteen tarkempi suunnittelu on jo käynnissä. Hankkeen kustannusarvio on noin 30 miljoonaa euroa ajoittuen pääosin vuosille 2025–2026. Laitoslaajennuksen jälkeen voidaan vanhentuvia Hintan ja Kurkelanrannan vedenpuhdistamoita saneerata.
”Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu on merkittävä oululaisille. Toimiva vesihuolto on yhteiskunnalle välttämätöntä, ja puhtaan veden riittävyys on pystyttävä varmistamaan kaikissa tilanteissa”, muistuttaa Oulun Vesi -liikelaitoksen johtaja Jouni Lähdemäki.