Haku Kesäyrittäjä-ohjelmaan jälleen käynnissä

Kuvassa oululainen Näkkyy Studio, joka oli viime vuonna mukana Kesäyrittäjä-ohjelmassa.

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kesäyrittäjän tavoitteena on tehdä yrittäjyydestä helpommin lähestyttävää, tarjota vaihtoehto perinteiselle kesätyölle sekä edistää yrittäjyystaitojen oppimista.

Kesäyrittäjä-ohjelma tarjoaa nuorille työkaluja liikeidean jalostamiseen, tietoa yritystoiminnan eri osa-alueista sekä vahvan tukiverkoston liiketoiminnan tueksi koko kesän ajan.

Ohjelmaan osallistuvat nuoret voivat myös hakea Oulun kaupungin 300 euron suuruista kesäyrittäjätukea. Ohjelma toteutetaan nuorilta nuorille -periaatteella. Periaate tarkoittaa sitä, että ohjelmaan osallistuvia nuoria ohjaavat kaupungin palkkaamat kesäyrittäjämentorit, jotka ovat itse korkeakouluopiskelijoita. Mentorit sparraavat kesäyrittäjiä ja auttavat etsimään apua oikeista paikoista. Ohjelma on myös mahdollista hakea osaksi opintoja.

Pelkkä alkuideakin riittää

Kesäyrittäjään haetaan mukaan omalla yritysidealla ohjelman verkkosivuilla olevan hakulomakkeen kautta. Idean ei tarvitse olla vielä hakuvaiheessa valmis, vaan sitä kehitetään ohjelman puitteissa eteenpäin ja nuorta autetaan valitsemaan itselle sopiva yritysmuoto.

Yrittäjyyttä voi esimerkiksi kokeilla kevyesti ilman y-tunnuksen perustamista kevytyrittäjyyden kautta.

Kesäyrittäjä-ohjelmaa toteuttaa Talous ja nuoret TAT ry. yhdessä Oulun kaupungin kanssa. TAT toteuttaa alun perin Oulussa kehitettyä kesäyrittäjyyden mallia on jo kuudelle muullakin paikkakunnalla yhteistyössä kuntien kanssa. Oulussa ohjelma järjestetään jo kahdeksatta kertaa.

Kesäyrittäjä-ohjelma pähkinänkuoressa

– tarjolla 17–29-vuotiaille
– Oulussa ohjelmassa on tarjolla 60 paikkaa
– haku ohjelmaan on auki 20.4.2021 asti  
– ohjelma on käynnissä toukokuun alusta elokuun alkuun
– nuori saa ohjelma tukea yrittäjyyteen, mutta vastaa itse liikeideasta ja toteutuksesta
– ohjelma tarjoaa nuorelle yrittäjyyskurssin, yhteisiä tapahtumia sekä vahvan tukiverkoston koko kesän ajan
– mahdollisuus hakea Oulun kaupungin 300 euron kesäyrittäjyystukea
– ohjelmaa toteuttaa Talous ja nuoret TAT yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa
– yhteistyökumppaneina toimivat lisäksi OP Kevytyrittäjä, Santander ja paikallinen 4H-yhdistys
– Kesäyrittäjä-ohjelma myös instassa @kesayrittaja
– Lisätiedot Kesäyrittäjä-ohjelmasta sekä hakuohjeet osoitteessa kesayrittaja.fi