Etsivä nuorisotyö löytää elämässä eksyneen nuoren

Nuorta voidaan mennä tapaamaan ja kirkkaammasta tulevaisuudesta keskustelemaan lähes mihin tahansa paikkaan mikä on nuorelle itselleen mieleinen. Kuva: Sanna Krook

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Sirpa Anneli Tarkkinen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Käytännössä etsivä nuorisotyö etenee niin, että nuorisoammattilaiset saavat tietää lukiosta tai ammatillisesta oppilaitoksesta nuorista, joilla opinnot ovat keskeytyneet tai joilla keskeyttämisen vaara on ilmeinen.

Näitä ilmoituksia tulee myös siviilipalvelukeskuksesta tai puolustusvoimilta nuorista, jotka keskeyttävät palveluksen.

”Puolet ilmoituksista tulee ammatillisesta koulutuksesta ja lukiosta”, sanoo etsivän nuorisotyön koordinaattori Virpi Huittinen.

Myös nuoret itse ovat yhteydessä etsivään nuorisotyöhön tai sitten perhe ja muut viranomaiset kääntyvät etsivien nuorisotyöntekijöiden puoleen.

Nuorta halutaan tukea muutoksissa

Etsivä nuorisotyö on sangen ketterää ja joustavaa työtä: työntekijät voivat jalkautua vaikka välittömästi esimerkiksi kouluun. Tapaamisessa nuoren kanssa on mukana esimerkiksi opinto-ohjaaja.

”Kuitenkin nuoren toivetta kuunnellaan tarkasti haluaako hän tavata meitä”, Huittinen huomauttaa.  

Nuorella on mahdollisuus esimerkiksi työkokeiluun tai Kelan kuntoutukseen. Koska etsivän nuorisotyön tavoite on tukea nuorta elämänmuutoksissa ja itsenäistymisessä, Puolustusvoimien kanssa tehdään paljon yhteistyötä.

”Olemme aina mukana kutsunnoissa ja siellä jututamme kaikki nuoret. Puhumme usein ihmissuhteista, terveydestä, toimeentulosta, asumisesta, työstä ja opiskelusta. Eli itsenäistyminen on se mikä liikuttaa nuoria”, sanoo Huittinen.

Yhteisö tunteiden käsittelyyn puuttuu

Nuorta voidaan mennä tapaamaan minne vaan: museoon, kahvilaan, kotiin, kävelylenkille.

Etsivä nuorisotyöntekijä Anna Visuri huomauttaa, että tunnetyöskentely nuorten kanssa korostuu nykyisin.

”Meillä on käynnissä Pintaa syvemmälle -ryhmä, jossa joko verkkotapaamisessa tai tosielämän kohtaamisessa on mukana viisi nuorta ja ohjaaja. Teemme siellä tunnetehtäviä. Yleensä näiltä nuorilta puuttuu yhteisö, jonka kanssa käsitellä tunteita”, kertoo Visuri.

Toimipiste löytyy Kiimingistäkin

Etsivää nuorisotyötä on tehty Oulussa elokuusta 2008. Viime vuonna Oulussa oli 572 nuorta mukana etsivässä nuorisotyössä. Työntekijöitä on kahdeksan. ODL on mukana etsivässä nuorisotyössä yhdellä työntekijällä.  

Etsivä nuorisotyö on osa Byströmin Ohjaamoa. Lisäksi etsivällä nuorisotyöllä on toimipiste Kiimingin hyvinvointikeskuksessa.

Etsivä nuorisotyö on myös listannut Ilman opiskelupaikkaa -oppaaseen vaihtoehtoja nuorelle elämään peruskoulun jälkeen.