Ensimmäinen Sustainable Travel Finland -merkki Oulun seudulla Nallikari Lomakylälle

Nallikari on Pohjois-Pohjanmaan kauneimpia alueita. Nallikari Lomakylä on tehnyt kestävyyden eteen töitä jo pitkään.

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Nallikari Lomakylä oli ensimmäisten joukossa mukana, kun VisitOulu aloitti ohjelman tammikuussa. Kestävyyden eteen yritys on tehnyt töitä jo pitkään, joten päätös lähteä mukaan oli helppo.

”On hienoa olla mukana koko maanlaajuisessa ohjelmassa tekemässä omalta osaltaan Oulun seudusta kestävää matkakohdetta ja vastaamaan muuttuvaan kysyntään ympäristöä kunnioittaen myös toiminnan kasvaessa”, kertoo Nallikari Lomakylän toimitusjohtaja Sirpa Walter.

Lomakylä on ollut Green Key -sertifioitu kohde vuodesta 2018.

”Kestävän matkailun ja ympäristötyön kehittäminen on jatkuva tie, jolla haluamme pysyä tulevaisuudessakin. Oman matkamme lisäksi seuraamme innolla myös muiden alueen yritysten matkaa ja vaihdamme mielellämme puolin ja toisin ajatuksia kaikesta kestävään matkailuun liittyvästä”, Walter jatkaa.

Kestävän matkailun kärkikohteeksi

VisitOulu on aloittanut laajan kestävän matkailun alueellisen kehittämistyön yhdessä BusinessOulun sekä kahdeksan Oulun seudun matkailualueen kanssa, joihin kuuluvat Syöte, Rokua Geopark, Kalajoki, Liminka, Raahe, Hailuoto, Ii ja Kempele.

Oulun seudun tavoitteena on olla kestävän matkailun kärkikohde Suomessa. Kehittämistyö toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Visit Finlandin kanssa.

VisitOulu koordinoi Oulun seudulla Visit Finlandin kestävän matkailun Sustainable Travel Finland -ohjelmaa. Ohjelman tavoitteena on tehdä Suomesta vuoteen 2025 mennessä sosiaalisesti, kulttuurisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä matkailukohde.

Matkailija haluaa ympäristöystävällisyyttä

Sustainable Travel Finland -ohjelma tarjoaa matkailuyrityksille ja matkailualueille kestävän matkailun kehittämispolun ja käytännön tukea. Sen avulla kestävien valintojen omaksuminen yritysten arkeen helpottuu, ja kestävästä matkailusta tulee näkyvää.

”Kestävä kehitys on välttämättömyys ja sitä pitää edistää suunnitelmallisesti. Matkailun alueellinen kehittäminen ei voi perustua pelkästään kävijämäärien kasvattamiseen, vaan myös laatu on huomioitava. Viestimällä vastuullisen matkailun arvoja matkailijoille yritykset voivat vaikuttaa isossakin mittakaavassa kestävän matkailun kehittymiseen”, sanoo VisitOulun toimitusjohtaja Päivi Penttilä.

Tulevaisuuden matkailija on tiedostava ja harkitseva. Elämykset ovat yhä tärkeitä, mutta merkityksellisimmät matkakokemukset syntyvät luonnollisuudesta ja kosketuksesta aitoon paikallisuuteen.

”Kaikki voittavat, kun matkailua kehitetään tiiviissä yhteistyössä, ympäristön kantokykyä kunnioittaen ja paikallista kulttuuria vaalien”, Penttilä muistuttaa.

”Matkailukohteena Oulun seudulle on ensisijaisen tärkeää, että myös alueen matkailuyritykset on sertifioitu vastuullisiksi toimijoiksi. Kesäkuussa lanseerattu Pohjolan rengastie on yksi merkittävä askel kohti kestävää matkailukohdetta, jossa matkailun hyödyt jakautuvat mahdollisimman tasaisesti. Ympäristölähtöinen ja paikallisuudesta ammentava matkailu menestyy myös taloudellisesti”, Päivi Penttilä painottaa.

Kehittämisohjelma käynnistyi koulutuksilla

VisitOulu on matkailun alueorganisaationa myös itse mukana Sustainable Travel Finland -ohjelmassa. Se haluaa edistää ennen kaikkea alueen matkailun ympärivuotisuutta sekä parempaa saavutettavuutta. Kestävän matkailualueen tunnustuksen saavuttaminen on pitkäjänteisen työn tulos.

Keskeisenä kriteerinä on, että vähintään 51 prosenttia kansainvälisiä matkailijoita palvelevista matkailuyrityksistä täyttää ohjelman kriteerit ja on saanut STF-merkin.

Kehittämistyössä ovat mukana jo kymmenet VisitOulu -verkoston matkailuyritykset. Vuoden aikana VisitOulu on järjestänyt koulutuksia ja tehnyt tiivistä yhteistyötä matkailualueen yritysten sekä eri toimijoiden kanssa. Matkailun vaikeista ajoista huolimatta yritykset ovat olleet vastaanottavaisia ja innokkaita kehittämään toimintaansa edelleen.

”On ollut ilo huomata, että työ matkailun kestävyyden eteen koetaan tärkeäksi. Meillä on ollut yritysten kanssa hienoja hetkiä, kun olemme yhdessä tunnistaneet, kuinka paljon hyviä asioita he jo tekevät”, kertoo VisitOulussa kestävän matkailun toimenpiteitä koordinoiva Anna-Emilia Haapakoski.

Lisätietoja Visit Finlandin Sustainable Travel Finland -ohjelmasta.

Lue myös