Diakoniatyön korona-avustusta voi hakea maaliskuun loppuun saakka

Diakoniatyön jakamaa avustusta ei anneta suoraan rahana hakijalle, vaan sillä voi maksaa laskuja tai tehdä ostoksia. Kuva: Pixabay

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Tammikuusta asti myönnettyä avustusta on haettu ahkerasti.

“Hakemuksia tuli alussa niin paljon, että emme pysty käsittelemään niitä aiemmin luvatun kahden viikon sisällä. Kaikki hakemukset kuitenkin käsitellään”, kertoo diakoniatyöntekijä Marja Posio.

Korona koskettaa kaikkia, mutta Posio kertoo hakemusten myötä huolen nousseen erityisesti yrittäjistä ja matkailualalla työskentelevistä ihmisistä.

“Hakemuksissa ovat tulleet esiin vuosia yritystensä eteen töitä tehneiden yrittäjien vaikeudet. On hirveän surullista, jos yritykset kaatuvat koronan vuoksi.”

Jokaiseen otetaan yhteyttä

Posion korostaa, että hakemukset käsitellään perusteellisesti, jotta hakijoita voidaan auttaa parhaalla mahdollisella tavalla.

“Tiettyjen reunaehtojen tulee täyttyä hakemuksessa. Avustusta ei myönnetä lainoihin tai yritystoimintaan. Sitä ei anneta suoraan rahana hakijalle, vaan sillä voi maksaa laskuja tai myönnämme ostokortteja. Tarvittaessa soitamme hakijalle ja pyydämme puuttuvia tietoja, ettei avun saaminen jäisi ainakaan siitä kiinni.”

Valmiista päätöksestä soitetaan hakijoille, oli päätös sitten kielteinen tai myönteinen.

“Ohjaamme heitä muun avun piiriin, jos avustus ei heille kohdennu. On muitakin väyliä hakea apua, vaikkei tätä avustusta saisikaan”, Posio rohkaisee.

Posio muistuttaa, että vaikean ajan keskellä monella avun hakijalla on jo pelkästään tarve tulla kuulluksi. “On tärkeää kuunnella heitä. Inhimillisen kohtaamisen merkitystä ei voi väheksyä.”

Tarkemmat tiedot korona-avustuksesta löytyvät osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/korona-avustus.