Aamuvirkku aura-auto kyntää sileää jälkeä Oulun kujilla

Puhelin herättää 4:30 perjantaiaamuna. Ulkona pyryttää lunta. Vähän viiden jälkeen kahlaan tieni Merikoskenkadulle, josta hyppään sovitusti aura-auton kyytiin. Ei ihan tavallinen startti päivälle – yleensä nautin aamuisesta happihyppelystäni hyvin auratulla pyöräbaanalla kello kahdeksan jälkeen.

Kuorma-auton keulaa komistaa massiivinen aura ja katolla vilkkuu keltainen valo. Ratin takaa hyvät huomenet huikkaa Jari Alakoski, joka on aloittanut työnsä jo pari tuntia aiemmin.

”Aikaiset aamut on ammatinvalintakysymys. Kyllä näihin on jo tottunut”, hän toteaa kun päivittelen omaa väsymystäni.

Alakoski on ajanut allamme jyrisevää aura-autoa nyt kolme talvea ja kertoo, että tuntuma alkaa jo löytyä. Näkyvyys auran reunalle on omaan silmääni melko rajallinen. Jotain suuntaa antavia merkkejä on kuitenkin käytettävissä auran päällä niin, että ulottuvuudet voi ilmeisesti päätellä.

Keskustan pääväylät avataan ensin

Merikosken sillat on jo aurattu auki, joten matka jatkuu suunnitellusti keskustaan ja Aleksanterinkadulle. Muuta liikennettä ei tähän aikaan ole ja liikennevalotkin ovat vielä hetken pois käytöstä.

Alakoski auraa hänelle merkittyjä reittejä keskustassa. Nyt on vuorossa Aleksanterinkadun pätkä Saaristonkadun ja Puistokadun välissä. Pääväylät pyritään puhdistamaan ajoissa ennen kuin siirrytään pienemmille poikkikaduille. Lumi pölisee tuulilasiin ja tien sivuun. Välillä terä kolahtaa vähän liian korkealla olevaan kaivonkanteen.

Merkityn reitin yhteismitta on joitain kymmeniä kilometrejä, mutta vuoron päättyessä on ajoa usein kertynyt reilusti yli sata. Ensimmäisen puolen tunnin aikana käy selväksi, että yhtä suoraa pitää aurata useamman kerran edestakaisin, että se saadaan kunnolla puhdistettua lumesta. Yöllä satanut lumi on kinostunut paikoitellen todella paksusti.

Kaupunki huolehtii lumitöiden kustannuksista

Kaupungin lumityöntekijöitä auroineen on keskustan kaduilla kymmenkunta. Tästä työstä tuskin saisi kummoista voittoakaan, mikäli se olisi yksityisen toimijan vastuulla. Kyse on ennen kaikkea julkisesta palvelusta.

”Polttoainetta kuluu keskimäärin 70 litraa satasella, että edullistahan tämä auraus ei ole”, Alakoski kertoo.

Keulassa olevan auran lisäksi kuorma-auton pohjassa on aluterä, joka tasoittaa aurausjälkeä ja ohjaa loputkin lumet tien sivuun. Painoa pelkällä terällä on 1200 kiloa, mikä tietenkin vaikuttaa myös kulutukseen. Pienemmät aurat kuluttavat vastaavasti vähemmän.

Ristiin rastiin keskustan katuja

Uusikatu, Lävistäjä ja Heikinkatu odottavat puhdistamista seuraavaksi. Noppakivet kolisuttavat aura-autoa kunnolla ja muutamat kaivonkannet paukkuvat mojovasti. Herkempi saattaisi kaivata kuulosuojaimia. Palatessa koukataan vielä Asemakadun kautta.

”Muistan miten kapealta tämä katu tuntui joskus poikana Datsunin ratista käsin”, Alakoski naurahtaa ja ohjaa aura-auton varmoin ottein takaisin Uudellekadulle.

Välillä radiopuhelimesta kuuluu kommenttia toiselta auraajalta. Ensimmäisenä vuorossa olevat auraajat lähinnä vain raivaavat lumet teiltä ja aukovat väyliä. Tarkempi risteysalueiden ja risteyksien siistiminen tapahtuu myöhemmin pienemmillä koneilla.

Auraajan työpäivä ei lopu kesken

Kaupungin kunnossapidossa 90-luvulta asti työskennellyt Alakoski nauttii työnsä konkreettisuudesta. Työtehtävät vaihtelevat ja päivät ovat hyvinkin erilaisia keleistä ja vuodenajoista riippuen.

”On palkitsevaa, että työnjälki on heti nähtävissä. Yhtenäkään aamuna ei ole ärsyttänyt lähteä töihin”, hän toteaa ykskantaan.

Kunnossapidon porukka näyttää pelaavan hyvin yhteen, mikä on oleellista myös työssä viihtymisen kannalta. Jokainen hoitaa työnsä huomioiden kokonaisuuden. Kello 6:19 Kasarmintien pätkä on aukaistu ja radiopuhelimen kautta kuuluu, että Merikosken silloilla siivoillaan. 

Kellon lähestyessä seitsemää Alakoski on ajanut neljä tuntia aura-autoa ja pitää ansaitun tauon. Tauon jälkeen hänen työpäivänsä jatkuu vielä Raatinsaaren, Torinrannan ja Heinäpään auraamisella. Lumisade on loppunut hetkeksi, mutta aamulla auratut tiet ovat jo osin lumen peitossa.