Liikunta & terveys

Koululaisten koronarokotukset jatkuvat
Puhetta nuotion äärellä - Oulun yliopisto kutsuu leirinuotiolle tutkijoiden kanssa
Turvallinen Oulu -hanke voitti kansallisen Rikoksentorjuntakilpailun
Kaikki päivät ovat merkityksellisiä - hoitorinki tuo helpottavaa hoitoa kotiin
Maskisuositukset höllenevät Pohjois-Pohjanmaalla
Rohkeuden lähettiläät etsivät liikuntarajoitteisia nuoria Oulussa
Kolmas koronarokotekierros käynnistyy Pohjois-Pohjanmaalla
Päiväliikkujan kuntokortilla moni pääsee nyt entistä edullisemmin uimaan ja kuntosalille
SOS-Lapsikylän harrastustuki laajenee myös Ouluun
Arina mukaan Pidä huolta -kampanjaan nuorten mielenterveyden edistämiseksi
Oulun yliopisto käynnistää rakennusterveys- ja sisäilma-asiantuntijoiden koulutukset
Terveyttä edistävän kaupunkisuunnittelun tutkimukselle merkittävä rahoitus Oulun yliopistossa
Vähävaraisten ateriat jatkuvat Oulun seurakunnissa