Liikunta & terveys

Opetus- ja kulttuuriministeriöltä lähes neljännesmiljoonaa opiskelijoiden hyvinvointiin Oulun yliopiston opiskelijoille
Kolmanteen rokotukseen voivat nyt varata ajan vain 60 vuotta täyttäneet – walk in -rokotukset tauolle kolmannen rokotuksen osalta
Tekstiviestillä tavoitellaan rokottamattomia Oulussa – epidemia voi jatkua kevääseen
Oulun epidemiatilanne on edelleen vakava – maskeja on syytä käyttää sisätiloissa koronapassin ohella
Nuorten ahdistuneisuus lisääntynyt – Sekasin Chat -keskusteluapu tuo nuorille apua myös Oulussa
Oulun Voimisteluseura on ehdolla Vuoden 2021 urheiluseuraksi
Erityislasten vanhempien arkea kartoitettiin: työelämä haastaa, joustaa ja kannattelee
Maksuttomilla lainavälineillä liikkumaan – Honkapirtin lainaamoon ehtii vielä ennen joulutaukoa
Oulu otti uuden nuorten palvelun käyttöön ensimmäisenä kuntana Suomessa
OYSin uudistamisohjelma etenee – F-rakennuksen toteutusvaiheen sopimus allekirjoitettiin
Maskeja suositellaan Pohjois-Pohjanmaan kouluissa nyt 4. luokasta lähtien
Lintulammen asukasyhdistys palkittiin valtakunnallisella Ikiliikkuja-palkinnolla
Ikäihmisten liikunnan ABC – monipuolisia vinkkejä kaupungin tarjonnasta