Kulttuuri

Lähiruokapäivään tänä perjantaina osallistuu liki 30 ruokapalvelupistettä Pohjois-Pohjanmaalla
Oulujokisarja, osa 5: Oulusta tuli ruotsalaisen diplomaatin vapaaherrakunta
Ei näitä herkkuja tarvitse hävetä - kokki Janne Pekkala tutustutti tanskalaisen tv-ryhmän maivan ja puikulapotun saloihin
Loppulan tilalle etsitään yrittäjää - kiinteistö Sanginjoen luonnonsuojelualueen ytimessä mahdollistaa monipuolisen yritystoiminnan
Pieniä elämän sipaisuja – Susanna Sivosen reliefiseinä valmistuu Tampereen Vuorekseen
Oulu2026:n taustasäätiön perustaminen etenee – hankkeen menoiksi arvioidaan 50 miljoonaa euroa
Supernatural-taidenäyttelyn Oulun taidemuseossa on nähnyt jo yli 13 000 kävijää
Kaikkien aikojen ilmakitaristiksi valittiin verkkokisassa Justin ”Nordic Thunder” Howard – kolmen kärki meni Yhdysvaltoihin
Selviytyjät Suomi -paratiisirannalle matkasi myös Illan isäntä Lauri Salovaara: Pohjoisen puolia pidettiin!
Made in Oulu, osa 1: Silmu-Keramiikan eläinnaamiot sulattivat oululaisten sydämet
Welcome to Oulu -tapahtuma Mannerheimin puistossa – paikalla sirkusta, musiikkia sekä Onneli
PikiTalkissa käsittelyssä sisu, synti ja päihteet - Juontajapomot vievät suurten kysymysten äärelle
Hiirosenkodissa esillä kesäkuussa edesmenneen Lea Pihkalan taidenäyttely – töitä päätynyt jopa The Rolling Stones -basistin kotiin