Koulutus

Jokainen koulupäivä on tärkeä – Oulun kouluissa käyttöön läsnäolon tukemisen malli poissaolojen vähentämiseksi
Oulun yliopisto etsii kummiperheitä kansainvälisille opiskelijoille – mukaan voi hakea kuka tahansa alueella asuva perhemuodosta riippumatta
Oulun kaupunki liittyi kansainväliseen Fab City -verkostoon ensimmäisenä kaupunkina Suomesta
Valtuustossa käytiin pitkä keskustelu palveluverkosta – neljä kouluyksikköä päätettiin lakkauttaa
Yhdessä pystymme tekemään vaikka mitä! – Madekosken koululla syntyi uusi lastenlaulu ja animaatio
Opiskelijavalinnat julkaistu – oululaislukioista Oulun Lyseon lukioon korkein keskiarvoraja
Purettavaan Pikisaaren koulurakennukseen loihdittiin katoavaa kulttuuria – Re:formin tilataidenäyttelyssä katutaidetta ja installaatioita peräti 60 taiteilijalta
Lupauksista konkreettisiin tekoihin – yhteistyö Kellon, Kiviniemen ja Takkurannan kouluilla lisää koko alueen hyvinvointia
Uniikkia Oulusta, osa 4: Miten suomalainen nainen voi?
Oululaisia onnistumisia, osa 5: Uudelle alalle uudessa kotikaupungissa
Palveluverkkolinjaukset etenevät loppusuoralle – kaupunginhallitus esittää neljän koulun lakkauttamista
Kaakkurin koulun elokuvaprojekti vie kesäkuussa Saksaan – katso oppilaiden valmiit elokuvat
Maaseudun Sivistysliitto järjestää taideleiripäiviä Sanginsuun koululla – taustalla kyläyhdistysten Oulu2026-kulttuurimatkailureitti