Kaupunki

Kaupunginhallitus ei toteuta henkilöstön lomautuksia tänä vuonna – tilalle viiden kohdan talouden toimenpideohjelma
Arvostettu riskienhallintapäällikkö Heikki Kontsas poistuu koronan keskeltä reserviin
Tuunattu skeittiramppi, raivattu Röllimetsä ja uutta hiekkaa uimarannalle: aktiiviset rajakyläläiset viihtyvät kotipesässään
Ikäihmisiä kohdeltava yksilöinä, jotka tulevaisuudessa asuvat omassa kodissa koko elämänsä
Hupisaari hiljenee keskikesäksi, elokuusta elätellään toiveita
Digi-tuotekehitys onnistuu korona-aikanakin
Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä – koulujen avaamista on odotettu
Koulut aukeavat torstaina – tärkeintä on, että lapsilla on turvallinen olo
Kirjastoja avattiin, asiakkaat saapuivat hyvällä mielellä, maltillisesti ja turvavälejä noudattaen
Ole tarkkana – OYS:n nimissä on kalasteltu verkkopankkitunnuksia
Koulujen siisteyteen ja koululaisten ruokailuun kiinnitetään erityistä huomioita koulujen avautuessa
Ainolanpuiston Sahasaareen elämää ja kulttuuria
Oulun yliopiston hallituksen puheenjohtaja Sakari Kallo: ”Yliopiston muutto Raksilaan on kustannustehokas ja realistinen vaihtoehto.”