Vassuskan Maire Laukkasen luona puretaan sydäntä ja ihastellaan Oulun murretta

Maire Laukkasen Oulu on ennen kaikkea kauppahalli, jossa hänen putiikkinsa Vassuska on toiminut jo neljä vuosikymmentä. Tiskin takana näkyy työssään aviomies Heimo Laukkanen.

Ihmiset

Julkaistu: Kirjoittaja: Sanna Riikka Johanna Häyrynen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Maire ja Heimo Laukkanen ovat eläkkeellä, mutta viettävät päivänsä perheyrityksensä askareissa. Heimo kulkee joka aamu kotoa Ala-Temmekseltä kauppahalliin, Maire suunnittelee tuotteita ja ompelee painotuvalla.

”Pienen mökin tyttönä olen tottunut siihen, että aina tehdään töitä”, toteaa Maire Laukkanen.

Vassuska pääsi muiden puotien joukossa elokuun puolivälissä takaisin kauppahalliin, kun rakennuksen ovet taas avautuivat asiakkaille pitkän remontin jälkeen. Nyt kauppahalli on valoisa, siisti ja tilava.

Koronan vuoksi asiakkaita ei ole ollut ruuhkaksi asti.

”Olen huolissani kaikkien kauppahallin yrittäjien puolesta. 90-luvun laman aikaan oli vaikeaa, mutta ei näin vaikeaa”, Laukkanen sanoo.

Hän harmittelee, että asiakkaita vähentää myös parkkipaikkojen hankala sijainti, kun kauppahallin parkkipaikka ei ole torihotellin rakennustyömaan vuoksi käytössä.

Oulun murretta ölövinä

Vassuska täyttää tänä kesänä 40 vuotta.

”Olin naisasialiitto Unionin jäsenenä tilaisuudessa, jossa puhuttiin haaveista. Sieltä sain rohkaisua yrityksen perustamiseen. Kävin myös ihastelemassa Punainen rukki -nimisessä neuleputiikissa, joka oli kivijalkaliike Oulussa”, Laukkanen muistelee Vassuskan syntyhetkeä.

Kauppahallista sattui löytymään vapaa myyntipaikka Vassuskalle. Nimi napattiin pärekoreista eli vasuista, joissa tuotteet olivat esillä.

Käsityöputiikin alku oli hankala, koska Laukkanen osasi omien sanojensa mukaan lähinnä puhua. Kankaanpainanta piti opetella. Hän painoi tuotteisiin esimerkiksi aforismeja.

Oulun murre on aina ollut leimallista Vassuskalle ja Laukkaselle itselleen.

”Olen leuhka murteesta ja käytän sitä rohkeasti Helsingissäkin. Messuilla ihmiset ovat tulleet kuuntelemaan minua ja murrettani eivätkä niinkään ostamaan. On sanottu, että puhupa vielä”, Laukkanen kertoo huvittuneena.

Kuuntelevana korvana asiakkaille

Normaalisti kauppahalli kuhisee ihmisiä. Hallissa ostoksilla käyminen on muutakin kuin suoritus arjen keskellä. Kauppiaiden kanssa voi jutella niitä näitä tai saada kotiinviemisiksi vaikka reseptin. Tätä tunnelmaa Maire Laukkanen kaipaa.

”Vuosien aikana on ehtinyt syntyä ystävyyksiä. Ihmiset käyvät juttelemassa minulle kuulumisiaan. On yksinäisiä ja kaksinaisia, pariskuntia yhdessä ja erikseen. Näen jo heti ovelta askelluksesta ja nenän ilmeestä, millä mielellä kukakin on.”

Juttelusta Laukkanen kertoo saavansa itsekin paljon. Tärkeintä hänelle yrittäjyydessä ei ole rahan tekeminen vaan ihmisten kohtaaminen.

”Kunpa ihmiset pian tulisivat takaisin ostoksille. Nyt kun turisteja ei ole, olisi tärkeää, että oululaiset kävisivät kauppahallissa, jos haluavat, että siellä olevat yritykset säilyvät”, Laukkanen sanoo.

”Olemme iloisia entistä ehommasta kauppahallista. Haluamme uskoa huomiseen.”

Maire Laukkanen

Syntynyt vuonna 1945.

Kotoisin Limingasta. Asuu Limingassa Ala-Temmeksen kylässä.

Perheeseen kuuluvat aviomies Heimo Laukkanen ja kolme tytärtä.

40-vuotias Vassuska-kauppa myy Oulun kauppahallissa ja verkkokaupassa lähialueen käsityöläisten tuotteita sekä Laukkasten omia, käsin painettuja tuotteita, kuten tyynyliinoja, lämpöhaudepusseja ja laudeliinoja.