Tietomaassa kesätyönuoret pääsevät oppaan rooliin

Gabriel Archerin kesätyöhön Tietomaassa kuuluu muun muassa opastaminen sekä laitteiden toimivuudesta huolehtiminen. Kuva: Essi Puuri.

Ihmiset

Julkaistu: Kirjoittaja: Minna Mäki-Heikkilä

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Vastikään ylioppilaaksi kirjoittanut oululainen 18-vuotias Gabriel Archer on toiminut Tietomaassa opasharjoittelijana nyt muutaman viikon ajan. Hänen työnkuvaansa kuuluu muun muassa opastaa asiakkaita laitteiden käytössä sekä huolehtia tiedekeskuksen laitteiden toimivuudesta.

”Toimin sellaisena yleisen ilmapiirin ylläpitäjänä”, Archer sanoo.

Nostalgiaa ja jännitystä

Tietomaa on tuttu ja tärkeä paikka Archerille jo lapsuusajoilta. Ennen työn aloittamista hän on viimeksi vieraillut tiedekeskuksessa kahdeksan vuotta sitten. Paikka on modernisoitunut sitten viime näkemän, mutta vanhat klassikkosuosikit, kuten Fakiirin peti, löytyvät valikoimasta edelleen.

”Työtä hakiessa odotinkin pääseväni näkemään, millainen paikka tämä on nykyään. Muun muassa kolmas ja neljäs kerros ovat uudistuneet täysin, mutta muuten täällä tuntuu kyllä siltä vanhalta tutulta Tietomaalta”, Archer naurahtaa.

Opasharjoittelijan työssä täytyy uskaltautua hurjaltakin tuntuviin laitteisiin näyttämään asiakkaille mallia. Tietomaan kolmannen kerroksen korkeudella sijaitseva vaijeripyörä on nuorukaisen henkilökohtainen suosikki. Siinä poljetaan 12 metrin matka vahvan vaijerin päälle viritetyllä pyörällä.

”Kyllähän se jännitti mennä siihen ensimmäistä kertaa, mutta nyt siihen on jo tottunut. Vaijeriradan alapuolella on turvaverkko, mutta pyörän päältä on käytännössä mahdotonta pudota”, Archer linjaa.

Hyötyä harrastuksesta

Parasta työssä ovat olleet kohtaamiset asiakkaiden kanssa. Etäopiskelujaksot ja lukuloma saivat Archerin kaipaamaan sosiaalisia kontakteja, joten töissä ihmisten tapaaminen kasvotusten on tuntunut merkitykselliseltä.

Tietomaassa vierailee kävijöitä kaikista ikäluokista, mutta keskiössä ovat erityisesti lapset ja nuoret. Archerin aiempi kokemus heidän parissaan työskentelystä on ollut eduksi asiakaspalvelutyössä.

”Olen opettanut lapsille balettia kolmen vuoden ajan. Aina kun tänne tulee esimerkiksi tarhaporukka, niin se tuntuu luontaiselta ympäristöltä työskennellä.”

Myös kielitaito on osoittautunut suureksi hyödyksi opasharjoittelijan tehtävissä. Kanadassa syntynyt Archer puhuu sekä suomea että englantia äidinkielen tasolla, joten kommunikointi ulkomaalaistenkaan kanssa ei ole tuottanut vaikeuksia. Lisäksi kiinnostus fysiikkaan on auttanut ymmärtämään Tietomaan eri laitteiden ja nähtävyyksien toimintaperiaatteita.

Hiljaisempina hetkinä päivästä aika kuluu pelatessa kolmannen kerroksen ruletti-peliä muiden opasharjoittelijoiden kanssa.

”Se on todella koukuttava, puolikin tuntia saattaa vierähtää silmänräpäyksessä sen parissa. Onneksi siihen ei voi laittaa oikeaa rahaa”, Archer nauraa.

Archer suosittelee työtä kaikille, jotka ovat kiinnostuneita asiakaspalvelutyöstä ja tulevat hyvin toimeen lasten kanssa. Hän toivoo pääsevänsä jatkamaan työtään Tietomaassa myös tulevaisuudessa esimerkiksi viikonloppuvuorojen muodossa.

”Haluan olla tuottamassa muille nuorille niitä samoja elämyksiä, joita itsekin pääsin lapsena täällä kokemaan.”