Tavallisen ihmisen ylösnousemus – taiteilija Sampo Kaikkonen toivoo, että hänen teostaan katsottaisiin pintaa syvemmältä
Kaikkonen maalasi teosta vuoden ajan, tehden matkan varrella tekniikkakokeiluja ja pienoisluonnoksia. Kuva: kuvankaappaus Virtuaalikirkon videosta Taivaanranta - Divine Horizon.
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Vuoden kestänyt maalausprosessi oli Kaikkoselle intensiivinen, ja taiteilija itse on teokseensa tyytyväinen. Maalauksen saama palaute on ollut pääosin kiittävää ja positiivista. Teokseen on samaistuttu, ja sen on kehuttu tuovan tuomiokirkkoon lähestyttävyyttä ja lämpöä.
Mutta miltä taiteilijasta on tuntunut seurata teoksen ympärillä pyörivää kriittistäkin keskustelua?
”Tärkeintä olisi nähdä ennen muuta teoksen tarkoitus. Monesti kritisoijat näkevät vain, että siinä on alastomia ihmisiä, eivätkä pääse yhtään syvemmälle ajattelemaan sen teemaa ja tarkoitusta. Teoksen ytimessä on kuitenkin kuoleman ajatuksen helpottaminen, ettei se olisi niin raskas meille kaikille”, kertoo Kaikkonen.
Kaikkosen toiveena on, että katsoja voisi taiteen kautta käsitellä henkilökohtaista menetystään tai vaikkapa omaa kuolemaan liittyvää ahdistusta. Teoksen perimmäisenä tarkoituksena onkin tuoda raamatun sanomaa tavallisen ihmisen tasolle.
Alastomuus on puhuttanut kautta aikojen
Sinällään Kaikkonen ei ole yllättynyt siitä, että teos on herättänyt myös pienoista kohua.
”Onhan se kautta historian keskusteluttanut, jos kirkkoon on ilmestynyt taidetta, jossa on alastomuutta”, hän toteaa.
Vertailukohdaksi Kaikkonen nostaa Tampereen tuomiokirkon, jonka teoksissa Hugo Simbergin maalaamat alastomat pojat kantavat köynnöksiä. ”Sekin aiheutti aikanaan kovasti keskustelua, mutta sielläpä ne maalaukset ovat tänäkin päivänä, tärkeässä roolissa osana Tampereen tuomiokirkkoa”, hän tuumailee.
”Mieleen tulee myös Haukiputaan kirkon Viimeinen tuomio, jossa on vaikka kuinka paljon alastomia ihmisiä”, hän lisää. Kirkkomaalari Mikael Toppeliuksen 1700-luvun kauhistuttavista piruista on kuitenkin päästy Kaikkosen 2020-luvun lohduttavaan tulkintaan ylösnousemuksesta.
Taiteilijan mukaan tärkein palaute teoksesta onkin tullut ihmisiltä, joita kuolema on koskettanut läheisen menetyksen kautta. ”Moni on itkenyt teoksen äärellä, kun se on avannut jonkin sisäisen lukon ja helpottanut surun taakkaa. Sellaisen palautteen rinnalla tuntuu sivuseikalta, jos jotakin vähän haittaa, että siellä on alastomuutta kirkossa”, kuittaa Kaikkonen.
”Ja onhan se mielenkiintoista huomata, miten tätä kautta nousee esiin niin erilaisia näkökulmia – on tosi avoimia ja uudistusmielisiä, ja sitten ihan sieltä toisesta päästä. Sama on kirkossa käynnissä monissa muissakin kysymyksissä”, laajentaa Kaikkonen.
Kirkkotaidetta kehopositiivisuuden aikakaudella?
Kirkkotaiteessa tosiaan on ollut alastomuutta kautta aikojen, vahvistaa Oulun taidemuseon amanuenssi Elina Vieru. ”Jonkinlaista häveliäisyyttä siinä kuvaamisessa on varmaan ollut, riippuen tietysti siitä mikä kohtaus vanhasta tai uudesta testamentista on ollut kyseessä”, hän kertoo.
”Ehkä Kaikkosen työssä keskellä olevan naishahmon asento on hieman provokatiivinen. Olisi varmaan ollut muitakin vaihtoehtoja, miten kuvata alastonta kehoa tai pitäisikö sanoa ruumista tai ylösnousemusruumista”, pohtii Vieru.
Entä onko kehopositiivisuutta korostavalla 2020-luvulla ajankohtaista esittää alastomuutta jälleen kerran virheettömän nuoren naisen muodossa?
”Minua alastomuus ei sinällään haittaa, mutta ehkä on hieman kliseinen asetelma, että saattajahahmot, enkelit tai käsittelijät olivat kaikki mieshahmoja, ja maasta kohoava keskusfiguuri on nuori neitonen”, miettii Vieru. ”Ehkäpä taiteilija on halunnut tuoda tätä kautta teokseensa klassista kauneutta.”
”Taiteessa ja populaarikulttuurissa on tyypillistä, että katseen kohteena on nuorehko nainen. Nuoren ihmisen kuolema on usein suuri tragedia, keskimääräinen vainaja on ikäihminen – jännä ajatella miten vanhan ihmisen lähdön kuvaaminen oli vaikuttanut teoksen tunnelmaan”, hän lisää.
”Alttarilla olevien teosten kokonaisuuteen Taivaanranta istuu kuitenkin hienosti. Ja Kaikkosta voi kiittää rohkeudesta”, summaa Vieru.
Vierulle teoksen kohokohdaksi nousee sen oikea yläkulma, jossa keskushahmo on jo noussut irti maallisesta – käsi kohoaa valoa kohti ja ilmassa leijailee valkoinen perhonen.
”Teoksessani perhonen symboloi erityisesti puhtaan valkoista sielua, mutta yleisestihän perhon symboloi myös ylösnousemusta, muutosta ja elämän lyhyyttä”, kuvailee Kaikkonen.
”Toki ennakoin myös jo maalausta luonnostellessani, että alastomuus voi olla joillekin vaikeampi asia ja siksi sijoitin teoksen valonlähteen niin, että keskeinen naishahmo pukeutuu varjoihin, jotka peittävät häveliäimmät kohdat”, hän kertoo.
Kaikkonen ei myöskään näe teoksen hahmoa ensisijaisesti nuorena naisena, vaan enemmän keskimääräisen ikäisenä ihmisenä.
”Jos teoksessa olisi vanhus, siihen olisi kenties vaikeampi samaistua. Ajattelen, että myös nuorempien ihmisten olisi hyvä löytää kirkon sanoma”, hän miettii.
Raamatun kuvituksesta omakohtaiseen tulkintaan
Kirkkotaide on ollut Kaikkoselle läheistä lapsuudesta saakka. ”Kirkko on hienoin paikka, missä taidetta voi esittää. Siinä mielessä kirkko on ollut minulle aina haave”, hän kertoo.
Kirkkotaiteen historiaan hän pyrkii tuomaa henkilökohtaisempaa ja tuoretta näkökulmaa.
”Suomen Evankelisluterilaisen kirkon taide on ehkä ollut enemmän raamatun kuvitusta, eikä siinä ole ollut tapana ottaa kovin voimakkaita taiteellisia näkemyksiä. Taiteilijan tehtävänä on kuitenkin mielestäni tulkita ja tuoda vähän uudenlaisia näkökulmia tähän”, hän tuumii.
Teoksen symboliikasta udeltaessa hän ei halua alkaa purkamaan kaikkia sen osasia auki. ”Se olisi vähän, kuin kertoisi dekkarin juonen ääneen”, Kaikkonen naurahtaa.
”Symbolit ovat johtolankoja, joiden kautta katsojalle avautuu teoksesta omakohtaisia tarinoita”, hän lisää.
Juttu julkaistiin ensimmäisen kerran Mun Oulussa 25.10.2020.
