Takki auki töihin – Jessi Jokelainen aloittaa kansanedustajana ja haluaa tuoda isot hankerahat Ouluun

Jessi Jokelainen nousi kansanedustajaksi varasijalta, kun Merja Kyllönen valittiin kesän eurovaaleissa europarlamenttiin. Kuva: Sirpa Tarkkinen

Ihmiset

Julkaistu: Kirjoittaja: Sirpa Tarkkinen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Uusi kansanedustaja Jessi Jokelainen (vas.) paheksuu sitä, että nuorten mielipiteet yhteiskunnassa yleensä ohitetaan ja niitä väheksytään. Ouluun hänkin odottaa kaupungin tasoista matkakeskusta. Kulttuuripääkaupunkivuonna hän toivoo tuotavan esiin sekä merta että pohjoisen erityislaatuisuutta.

Oulun kaupunginvaltuutettua ja kaupunginhallituksen jäsentä Jessi Jokelaista uusi elämänvaihe kansanedustajana jännittää ”hyvällä tavalla”.

”Olen alun perinkin lähtenyt politiikkaan takki auki eli katsotaan mitä tulee. Yllättäen sainkin kuntavaaleissa ison äänimäärän ja samalla tuli hirveä määrä tietoa. Tavallaan se oli hyväkin, en jännittänyt vaan uteliaisuudella otin kaiken vastaan. Eikä tämä ole itsestäänselvyys, että varapaikalta noustaan eduskuntaan. Minulla on kova palo ja halu näyttää, että olen tämän aseman arvoinen”, painottaa Jokelainen oululaisessa torikahvilassa.

Kolmen eduskuntavuotensa aikana Jokelainen haluaa vaikuttaa Oulun mahdollisuuksiin saada mittavia määriä hankerahoja.

”Niistä on jo vuosia jääty vaille. Siinä vaaditaan sekä kaupungin omaa aktiivisuutta että kansanedustajilta edunvalvontaa, että saisimme valtion tukea isoille hankkeille ja pohjoiselle näkyvyyttä.”

”Asemakeskus on ollut niin pitkään jo jalalla, että sen pitäisi päästä etenemään ja meidän saada isoa pyörää liikkeelle tämän kaupungin koon ja aseman mukaiselle asemakeskukselle. Tiedän, että sen eteen on tehty tosi paljon työtä ja olen ylpeä siitä, että oman valtuustokauteni aikana kaupungin johto on oikeasti saanut asioita rullaamaan”, Jokelainen sanoo.

Opettajan työ käy persoonaan

Viime eduskuntavaaleissa Jokelainen sai 3 891 ääntä. Ne kantoivat hänet eu-parlamentaarikoksi kesäkuussa valitun Merja Kyllösen tilalle. Toinen uusi oululainen kansanedustaja on Merja Rasinkangas (ps). Hän on Sebastian Tynkkysen korvaaja eduskunnassa.

Viimeksi Jokelainen työskenteli Haukiputaalla Länsituulen koulussa ja sitä ennen kaksi vuotta peruskoulussa Raahessa sekä ammatillisen opetuksen puolella.

”Yhteiskunnassa monesti väheksytään nuorten mielipiteitä. Asenne on sellainen, että te keskenkasvuiset ette ymmärrä näitä asioita ja antakaa aikuisten hoitaa. Olin ylpeä meidän nuoristamme ollessani neljä vuotta opettajana, teinit ovat todella fiksua porukkaa. Heidän kykynsä keskustella on oletettua parempi.”

Yhteiskunnassa monesti väheksytään nuorten mielipiteitä. Asenne on sellainen, että te keskenkasvuiset ette ymmärrä näitä asioita ja antakaa aikuisten hoitaa.
Jessi Jokelainen

Opettaminen yläasteella ei ollut Jokelaiselle ollenkaan haasteellista. Kaikille hän ei sitä työtä kuitenkaan suosittele.

”Vaatii tiettyä mukautuvuutta, kun asiat tuskin koskaan menevät suunnitellusti tai edes kohtuudella. Hermojen pitää olla pitkät ja kaaosta pitää sietää.”

Enemmän kuin oppilaat Jokelaista rasitti opettajien puute ja runsaat paperityöt. Hän pelkääkin, että opettaja-ala kokee samanlaisen työntekijäkadon kuin hoitoalalla jo on.

Jokelainen haluaa kansanedustajana vaikuttaa myös siihen, että opiskelija voi keskittyä päätehtäväänsä eli opiskelemiseen.

”Myös taloudellisesti sillä tavalla, ettei talous menee opiskeluista kuralle seuraavaksi 20 vuodeksi. Ei voida olettaa, että tietty suomalainen ikäluokka samanaikaisesti käy töissä ja opiskelee, koska se kuormittaa ihmistä aivan kohtuuttomasti. Lisäksi olisi relevanttia keskustella siitä, palveleeko opiskelupaikan ensikertalaiskiintiö nykyaikaa ja työllisyyttä sekä väestörakennetta. Nyt ihmisen pitää valita noin 15-vuotiaana mitä tekee loppuelämänsä”, perustelee Jokelainen.

Suomea opitaan Instagramissakin

Politiikassa ja opettajuudessa Jokelaista on motivoinut vaikeus sietää omaa ja muiden tietämättömyyttä.

”Minulla on päättäjänä valta välittää tietoa ymmärrettävästi. Politiikka on lopulta vuorovaikuttamista: jonkun päästä se ajatus tulee ja keskustelu ruokkii sitä. Meidän pitää voida yhteiskunnassa keskustella niin, että kaikki voivat osallistua yhteisiin asioihin.”

On demokratialle hyväksi, että elitismi karisee ja ihmiset ovat lähentyneet. Viihde on hyvä väline ymmärrykselle.
Jessi Jokelainen

Jokelainen on mielissään, että politiikasta on sosiaalisen median myötä tullut osallistavampaa ja viihteellisempää.

”On demokratialle hyväksi, että elitismi karisee ja ihmiset ovat lähentyneet. Viihde on hyvä väline ymmärrykselle. Opettajana pidin Instagramissa kaikille yhteistä äikän tuntia suomen kielen perusteista, ja tuhannet ihmiset seurasivat sitä. Siinä siis viihteellistin puisevan asian myös niille, joka eivät muuten hakeudu tällaisten asioiden äärelle”, Jokelainen huomauttaa.

Meri on asenne

Jokelainen toivoo, että kulttuuripääkaupunkivuonna päästään avaamaan pohjoisen kulttuurin ovet koko Euroopalle.

”Pohjoinen on niin eri asia kuin etelä. Se on minulle konkretisoitunut nyt, kun olen viettänyt niin paljon aikaa Helsingissä. Olen ollut tosi harmissani siitä, miten Helsinki-keskeistä meidän kulttuurimme Suomessa on. Monesti jopa väheksytään, että osataanko siellä pohjoisessa mitään, mutta ehkä siinä ei korosteta Helsinkiä ilkeydellä vaan tiedostamatta muiden kustannuksella. Varmaan se on enimmäkseen tiedon puutetta.”

Oulusta Jokelainen näyttäisi sopusointuista eloa todella kauniin luonnon kanssa ja vesialueita.

”Oulu ei hyödynnä tarpeeksi merellisyyttä, mutta ehkä se korostuu sitten Asuntomessujen ja kulttuuripääkaupunkivuoden myötä. Meri on meille asenneasia, että osattaisiin iloita siitä enemmän”, tietää kansanedustaja Jokelainen.

Eduskunnan syysistuntokausi alkaa 3. syyskuuta.