Syöpälääkäriksi auttamisen palosta

Palkittua syöpälääkäri Ulla Puistolaa on kiitelty siitä, että hän uskaltaa kohdata potilaansa. Kuva: Minna Mäki-Heikkilä

Ihmiset

Julkaistu: Kirjoittaja: Sirpa Anneli Tarkkinen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Jos tarkkoja ollaan, ylilääkäri Ulla Puistolan ura alkoi Tornionjoen rannalla. Siellä hän sai filosofiaa opiskelevalta siskoltaan mikroskoopin.

”Pyydystin joenpohjasta pieneliöitä tutkittavaksi, tutkailin niiden anatomiaa ja säilöin kiinnostavia kohteita formaliiniin”, kertoo Puistola työhuoneellaan OYSin gynekologisten syöpien osastolla.

Myöhemmin jo valmistuneena lääkärinä hän löysi nämä menneisyytensä arkistot Tornion-kotoa kaapista. ”Kysyin isältä mitä nämä ovat. Sinun tutkimustöitäsi, vastasi isä.”

Huono omatunto kuuluu asiaan

OYSin gynekologisten syöpien osastolla Puistola kertoo viettäneensä enemmän aikaa kuin kotona.

”Lapseni, nyt kolmekymppinen Jaakko, on viettänyt työhuoneessani useat illat, joskus flunssaisena täällä jopa siskonpedissä Trip-mehu kädessä.”

Poikansa kanssa Puistola on kuitenkin reissannut Euroopan pääkaupungit ja Amerikan. Ja kokenut äitimäistä huonoa omatuntoa.

”Mutta kun lapsuutta perattiin, poika sanoi, että hän on vihainen vain siitä, että kiistin joulupukin olemassaolon. Meillä on lämmin suhde, jotenkin telepaattinen.”

Harvinaiset syövät tarvitsevat puolustajan

Puistolaa on kiitelty siitä, että hän uskaltaa kohdata potilaansa.

”Kuulen kertomuksia, että lääkäri on lähinnä tuijottanut tietokoneensa näppäimistöä vastaanotolla. Minusta potilas on tässä työssä aivan ykkösasia. Sen lisäksi, että pitää osata kuunnella potilasta, pitää myös lukea sanatonta viestintää. Joskus se kertoo enemmän kuin mitä potilas sanoo.”

Puistola painottaa, että harvinaiset naistentautien syövät tarvitsevat puolustajansa.

”Jos näiden potilaiden puolia ei pidetä, heidän syöpiensä hoidollinen kehitys jää jälkeen isoista syöpäryhmistä kuten rinta- ja eturauhassyövästä.”

Äidin kuolema taustalla vaikutti valintaan

Jo hyvin varhain Puistola päätti, että hän ratkaisee syöpäsairaudet.

”Toki taustalla vaikutti vahvasti se, että äitini kuoli vatsasyöpään, kun olin 10-vuotias. Ajattelin, että kenenkään äiti ei kuole syöpään, kun tutkin nämä asiat paremmalle tolalle. Sillä saralla tapahtuu paljon uutta, se on kehittyvä ala. Lisäksi ajattelin että jospa voisin syöpälääkärinä auttaa ihmisiä.”

Naistentautien professori P.A. Järvinen kehotti Puistolaa erikoistumaan naistentauteihin. Ratkaisevaa oli erikoistumisensa gynekologisiin syöpätauteihin.

”Tähänkin valintaan vaikutti osin professori Järvisen pyyntö. Ala on hyvin operatiivinen ja vaatii kaikilta kiinnostusta ja osaamista kirurgiseen toimintaan”, Puistola sanoo.

Omaiset, halaukset ja taide kuuluvat hoitoprosessiin

Puistola muistuttaa, että yli puolet munasarjasyöpään sairastuneista kuolee. Diagnoosi tulee yleensä myöhässä, ja lääkkeet ovat vieläkin pääosin solumyrkkyjä.

”Nyt kuitenkin näyttää hyvältä: olemme mukana uusissa lääketutkimuksissa, joissa on mahdollisuus uusiin biologisten lääkehoitojen yhdistelmiin. Pitkästä aikaa ne voivat tuoda parannusta munasarjasyövän paranemisennusteeseen”, Puistola kertoo.

Hoitoprosessiin hän ottaa mukaan omaiset. Välittämisestä viestii sekin, että Puistola myös halaa potilaitaan.

”Suunnitelmissa on myös toteuttaa potilaille mahdollisuus piirtää tai maalata tunteita, joita syöpä ja sytostaattihoidot herättävät. Niistä töistä voi syntyä potilaalle tervehdyttävä kuvapolku.”

Tällaista taidetoimintaa Puistola on nähnyt joissakin Euroopan syöpäkeskuksissa.

Juttu on julkaistu 18.2.2020 ja sitä on muokattu 23.2.2021.

Potilaidensa puolustaja

Syöpäsäätiö valitsi OYSin gynekologisten syöpien osaston ylilääkärin Ulla Puistolan vuoden 2019 syöpälääkäriksi. 

Perusteluissa nousi esiin hänen taistelunsa potilaiden oikeuksien puolesta kuten lääkekorvattavuuden saaminen Olaparibille, lääkkeelle munasarjasyövän hoidossa.

Lisäksi Puistolan aktiivisuus toi papilloomavirus- eli HPV-rokotteen rokotusohjelmaan vuonna 2013.

Puistola on kotoisin Torniosta. Hän on valmistunut vuonna -79 Oulun yliopistosta lääketieteen lisensiaatiksi. Tohtoriksi hän väitteli vuonna -82.

Dosentuurinsa Puistola teki naistentaudeista ja synnytysopista -93. Häneltä on ilmestynyt yli 100 julkaisua kansainvälisissä alan lehdissä.

Vapaa-ajallaan Puistola toimii seurakuntaneuvostossa, kirkkovaltuustossa ja diakoniatyöryhmässä. Lisäksi hän harrastaa burma- ja maine coon -rotuisia kissoja.